Lukijalta

Meille soi­tet­tiin: Koirien jä­tös­ros­kik­set on niin täynnä, että sau­val­la pitää tökkiä

Kelantietä ei missään tapauksessa voi katkaista, vaan Vanttajantien, korjaa Mauri Mannila kirjoitustaan keskustan kehittämisestä viime torstain Koillissanomissa.

Haluaisin kysyä, kumpi johtaa toimintaa, Kela vai TE-keskus? Toinen vaatii viittä päivää kuntouttavassa työtoiminnassa, toinen ei anna tehdä kuin neljä päivää. Toivoisin vastausta. Taitaa olla parempi mennä sosiaalitoimiston luukulle.

Koirien jätösroskikset on niin täynnä, että sauvalla pitää tökkiä, jos haluaa pussin sinne sekaan. Niitä ei ole varmaan koko talvena tyhjennetty. Keskustassa pitäisi olla useampia roskiksia, Kitkantien varressa ei ole yhtään, koiranulkoiluttaja harmittelee.

Kiitos SDP ja ”kommunistit”! 50 vuotta äänestin teitä. En ole varhaiskypsä, koska 70-kymppisenä vasta silmät avautuivat. Katsokaapa itseänne peilistä.

Tulevan sote- ja maakuntauudistuksen seuraus: kymmenet tuhannet joutuvat kortistoon. Työttömyys voi osua kenen tahansa kohdalle. Siitäkin syystä työttömien kohtelun pitäisi olla ihmisarvoista, eikä kehitellä pelkkiä rangaistuksia jakelevia malleja, kuten ns. ”aktiivimalli” johon työnhakija ei voi vaikuttaa omalla työnhakemisellaan.

Ei Kuusamossa sanota kaivoksille ei. Tulevaisuuden ala, työllistää kohta enemmän kuin matkailu. Ei kaivokset saastuta, kun ammattilaiset tulee johtamaan tulta.

Sitten kun vinoparkit lähtee Kitkantieltä, niin ei taida enää niin näppärästi saada haettua hyvistä ruokapaikoista noutoruokaa mukaan, kun autoa ei välttämättä saa enää ruokapaikan kohdalle vaan joutuu kävelemään kauempaa. Harmittavaa, saattaa jäädä joku ruoka-annos tilaamatta ehkä sen takia. Terveisin kebabin ja kiinalaisen ruoan ystävä

Jälleen kerran Enniltä mahtava suoritus. Hänen Kuusamolle tuomaa positiivista julkisuutta ei taideta oikein vieläkään kotipuolessa täysin ymmärtää. Hieno ja hyväkäytöksinen Kuusamon lähettiläs ja arvot kunnossa. Puolustaa kestävää kehitystä ja ymmärtää puhtaan luonnon merkityksen tulevaisuutta ajatellen.

Mainos
Koillissanomien pelit

Pelaa Koillissanomien digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen