Hienoa, että Juuman Retkietappi on säilyttänyt idyllisyytensä ja persoonallisuutensa vuosikymmenestä toiseen. Samaa toivoisi myös Rukalle ja Tropiikille. Investointienkin keskellä olisi hyvä miettiä, mitkä ratkaisut palvelevat luonnonmukaisuutta.
%
Eipä ne seurakunnan hoitohaudoilla kukat ole monta viikkoa. Juhannuksen jälkeen alkaa istutukset ja elokuulla kiskotaan pois vaikka ilmat ja kukat on kauneimmillaan.
%
Eikö lie niin että on ollu kaksi puoluetta jo ennen kokousta. Luin päiviä aikaisemmin lehdestä syntymäpäivähaastattelun, siinä haastateltava uhkasi heti erota puolueesta, jos Sampo Terho tulee valituksi. Kai menneet äänestämään.
%
Milloin entisöidään Kilkilösalmen taisteluhaudat, kysyy entinen kitkalainen.
%
Jo luulisi loppujenkin silmät aukenevan tuota Sipilän ja Soinin porukojen touhua katellessa. Koska tuota sakkia ketkä äänestää ensi vaaleissa, niin olisi se mukava kuulla niiden äänestäjien ajatuksenjuoksua mikä siellä on motiivina.
%
Onko penkki unohtunut Vanttajantien varresta matonpesuristeyksestä? On täälläkin penkin tarvitsijoita.
%
Hei malminetsijä. Onko ne työt ollu tähän asti leikkitöitä?
%
Ei ole Koitikosken tukit ja risut majavan katkomia, vaan moottorisahan. Tukkikokoisia koivun runkoja oottaa vieläkin rannalla veteen pääsyä.
%
Kauniina sunnuntaina 18.6.17 pääsi ripille joukko reippaita, iloisia ja kivoja posiolaisnuoria. Kirkossa he käyttäytyivät kohteliaasti ja seurakuntapastori Ellonen saarnasi juhlavasti, mutta kuitenkin sopivan arkisesti, jotta me tavalliset seurakuntalaisetkin häntä ymmärtäisimme. Oli ilo olla mukana. Mutta. Missä olivat käytöstavat muulla kirkkokansalla? Ennen aikaan hyssyttelimme lapsia hiljaiseksi, nyt kuuntelin ja katselin aika kauhistuneena aikuisia ihmisiä. Suurin osa kirkossa olijoista puhuivat joko hiljaa, puoliääneen tai jopa ääneen, koko konfirmaation ajan oli päällä puheensorina – aivan kuin olisi Muikkumarkkinoilla ollut. Kovin olen asiasta ihmeissäni, en tällaista ole kohdannut ikinä missään, enkä Posiollakaan aiemmin. Hävetti istua siellä pulisijoitten ja rupattelijoiden keskellä. Jatkossa lienee tilaisuuksien alussa seurakunnan väen on opastettava kirkkokansaa, kuinka kirkossa ollaan hiljaa. Voihan olla niin, että joku haluaa tulla kirkon hiljaisuuteen hakemaan voimaa ja rauhaa. Ja mielestäni nämä nuoret rippikoululaiset olisivat ansainneet kauniin, juhlavan konfirmaatiotilaisuuden. Turvallista matkaa elämän poluille näille nuorille.