Britannian vanhimpiin lentoyhtiöihin kuuluvan Monarchin lentojen loppumisella ei ole vaikutusta Koillismaan lentoliikenteeseen. Yhtiön tilauslennot Kittilään loppuvat.
Finnairin lennot Kuusamon lentokentälle lisääntyvät noin kolmanneksella viime talveen verrattuna. Tämä tarkoittaa vähintään kahta lentoa joka päivä sesongin aikana ja jopa neljää lentoa huppupäivinä. Lisäksi uusi liikennöitsijä Hotelplan-yhtiö lentää tilauslentoja Sveitsistä vuodenvaihteen jälkeen aina maaliskuun loppuun saakka.
Euroopan maista Iso-Britannia ja Hollanti ovat jo merkittäviä ulkomaisten turistien lähtömaita. Myös Japanin ja Kiinan suunnalta odotetaan matkailijamäärien kasvua. Lisäksi Lufthansan uusi reittiliikenne Kuusamoon avaa suoran väylän myös saksalaisturisteille. Lufhansan viikoittainen reittilento joulusta alkaen aina maaliskuun loppuun yhdistää Frankfurtiin. Yhteys mahdollistaa kulkua myös Koillismaalta muualle.
– Täältäkin on nyt erinomainen tilaisuus lentää Frankfurin kautta Eurooppaan ja maailmalle, Lindfors muistuttaa.
Juttua muokattu klo 16.07: Vaihdettu Monarchin konkurssiin meno muotoon lentojen loppuminen.