Alakerta | Petri Karjalainen / petri.karjalainen@koillissanomat.fi
Alakoululaisena mieluisin leikkipaikkamme oli läheinen multamonttu, jossa möyrimme ja kaivelimme niin kuin pojankoltiaiset osaavat. Vaeltelimme lähimetsissä ammuskelemassa ilmakiväärillä variksia ja harakoita, joiden pesiä ahkerasti särjimme.
Siinä tuli ensimmäinen tunnustus vanhasta synnistä, joten tulkoon toinen perään.
Kerran metsäretkeltä palatessamme huomasimme montun saaneen vieraita, joita sydän tykyttäen vakoilimme puiden katveesta. Nuoripari purki vanhasta pikkubussista telttaa ja muita leiritarvikkeita. Pakettiautosta siinsivät oudot rekkarit ja D-tunnus. Saksalaisia!
En muista, kumpi kuningasidean sai, mutta seuraavat hetket muistan liiankin hyvin.
Vieläkin hävettää.
Kipaisimme puiden kätköistä harjun päälle ja aloimme karjua ”heil Hitler” ja teimme topakoita natsitervehdyksiä.
Alhaalla pariskunta katseli meitä kahta apinaa kummissaan. Pakenimme puskiin piiloon, mutta palasimme jokusen kerran esittämään näytöksemme. Pariskunta huitoi käsiään ja huusi jotain. Varmaan, että tulkaa pojat juttelemaan. Me sankarit liukenimme metsän siimekseen ja kiertelimme kotiin turvallisen kaukaa.
Mikä laukaisi meissä luolamieskäytöksen? Ehkä pelko, sillä tietomme saksalaisista perustuivat lähinnä ahkeraan sotakirjojen lukuun. Niistä ja historiankirjoista päähän oli pinttynyt, että saksalaiset ovat sotarikollisia, jotka murhasivat ympäri Eurooppaa ja polttivat Kuusamon.
Nuoret saksalaiset saivat tuta isiensä teot.
Vielä 80-luvulla Koillismaa oli umpiperä, jossa ei juuri vieraita kieliä kuullut saati nähnyt tummahipiäisiä ihmisiä. Nyt kielten kirjo on arkipäivää, ja miltei jokaisella kauppareissulla kuulee vähintään venäjää.
Yle kertoi, kuinka kongolaisperheet ovat sopeutuneet hyvin Pudasjärvelle ja lasten puheessa kuuluu jo Koillismaan murre. Pudasjärvi harkitsee vakavasti ottavansa vastaan Syyrian sisällissodan pakolaisia. Ely-keskus kannustaa pohjoisen kuntia humanitäärisen avunantoon, sillä havaintojen mukaan pakolaiset kotoutuvat hyvin pienille paikkakunnille.
Paitsi inhimillisistä syistä, pakolaisia kannattaa ottaa vastaan myös oman edun näkökulmasta. Nykyistä värikkäämpi ja samalla väkirikkaampi oppilasjoukko ei olisi pahitteeksi Kuusamossa, Taivalkoskella ja Posiolla.
Kulttuurien kohtaamisessa on vaikeutensa. Samalla, kun pitää olla vähättelemättä eroja ja erilaisuuden merkitystä, pitää välttää korostamasta ja ihannoimasta erilaisuutta liikaa.
Toivon silti, että Pudasjärven esimerkki rohkaisee muita Koillismaan kuntia, emmekä jäisi metsänreunassa mölyäviksi metsäläisiksi.
Petri Karjalainen