Kolumni

Met­säs­tys­kau­teen riistan eh­doil­la

Alakerta | Aleksanteri Pikkarainen / aleksanteri.pikkarainen@koillissanomat.fi

Varma kesän merkki on käynnistynyt keskustelu riistalintujen metsästyksestä, kiintiöistä, rauhoitusajoista ja -alueista. Asiaan vihkiytymättömästä riistasuo tuntuu upottavalta.

Byrokratia lakien, asetusten, kiintiöiden ja paikallisten määräysten suhteen tuntuu loputtomalta. Itse asia, eli elinvoimaisten riistalintukantojen säilyttäminen tuntuu välillä hukkuvan pykäläviidakkoon, kuten monessa muussakin asiassa.

Kaikilta osin tämänsyksyiset rajoitukset eivät tunnu olevan tätä päivää. Mitenpä olisikaan, jos Helsingin herra päättää vailla minkään valtakunnan tietoa vaikkapa koilliskairan olosuhteista. Yksi ihmetystä herättävä rajoitus on metsähanhen metsästyksen alkamisen siirto syyskuun 10. päivään.

Ymmärtämykseni mukaan metsähanhen metsästys on eräänlainen metsästyksen kuninkuuslaji. Pohjoissuomalainen hanhimies rämpii hyisessä syysilmassa suon laitaan istumaan hiljaa jopa päiväkausiksi, jotta voisi saada palkintonsa. Jos hanhen sattuu saamaan, on tyydytys varmasti valtava. Metsästys kysyy rautaista kuntoa ja pääkoppaa, tai sitten pitää tuntea niksit ja paikat erityisen hyvin.

Eteläpohjalainen kollega puolestaan ajaa maasturilla pellonlaitaan maastopuku päällä ja odottelee varttitunnin, kunnes paikalle vaakkuen liihottaa satapäinen hanhiparvi. Ei muuta kuin piippu ojoon, lasautus parveen, hanhi kyytiin ja kotona pannu kuumaksi.

Kun metsästystavoissa on näin suuri ero, ei ole vaikea päätellä, kumpi vaikuttaa suuremmin uhanalaiseen kantaan. Jos hanhisaalis koko Koillismaalla todella on muutama kymmenen yksilöä vuodessa, niin eipä tuo taida aivan katastrofi metsähanhikannalle olla. Hanhenmetsästäjiä ei täällä enää paljoa ole, eikä välttämättä jatkossa enää sitäkään vähää.

Kaikkia metsästyksen rajoituksia mietittäessä pitää tietysti ottaa ihan ensimmäisenä huomioon se, että kanta pysyy jatkossakin vakaana. Tämä on niin eläinten kuin metsästäjienkin etu. Lintuharrastajana näkisin mieluusti, että metsähanhi rauhoitettaisiin vaikka vuodeksi kokonaan, mutta rauhoituksen pitäisi olla laajamittainen. Nykyisellä systeemillä ei lajia pelasteta, mutta ikiaikainen metsästysmuoto voidaan kuihduttaa.

Aleksanteri Pikkarainen

”Pohjoissuomalainen hanhimies rämpii hyisessä syysilmassa suon laitaan istumaan hiljaa jopa päiväkausiksi.