Valtakunnallisesti perussuomalaisten tappio oli odotettavissa, sillä hallitusvastuu ja kentällä kihelmöivä pettymys verottivat väkisinkin. Tämä ei ole puolueen omaa syytä, sillä hallitusvastuussa on Suomessa pakko tehdä kompromisseja, mutta sitähän kannattajakunta ei voi ymmärtää eikä hyväksyä. Sen sijan Kuusamon perussuomalaisten tappio menee kyllä puolueen omaan piikkiin. Kuusamon perussuomalaisten puheenjohtaja sen tajusikin, ja totesi, että nyt on peiliin katsomisen paikka. Juuri niin onkin ja perusteellinen sittenkin. Mitä tuosta katsomisesta tulee, se on eri asia, sillä puolueen tähtivaltuutettu vain iloitsi, että nytpä on ryhmä entistä yhtenäisempi. Ei ole kylliksi yhtenäinen vieläkään, sillä siinä on yksi liikaa. Joukamo Kortesalmelle Kuusamon perussuomalaiset ovat hän itse, ja nimetön ja aivoton vaalikarja perässä.
Valtakunnallisesti merkittävä on perussuomalaisten puheenjohtajan valinta. Mikäli Sampo Terho valitaan, nykyinen hallitus jatkanee, mutta mikäli Jussi Halla-aho valitaan, Sipilän hallituksen taival nykymuodossaan päättynee. Sen sijaan puolue itse luultavasti hajoaa tai pienenee kuin pyy maailmanlopun edellä. Sen sijaan Kuusamon perussuomalaisten ongelmaa ei mikään puheenjohtajan vaihdos miksikään muuta. Sen ongelmana on täysin järkevään yhteistyöhön kykenemätön valtuutettu.
Puoluepolitiikassa on eräitä selviä lainalaisuuksia. Voitosta ei kannata koskaan sokaisua, sillä ennemmin tai myöhemmin on edessä tappio. Toinen yhtä selvä lainalaisuus on, että jos joku puolue menee rytinällä ylöspäin, niin se ennen pitkää tulee rytinällä alas. Tämä johtuu siitä, että kovassa nosteessa olevaan puolueeseen asetetaan eräänlaisia ”messiaanisia” toiveita, joita ei kukaan voi täyttää. Ennen pitkää kyseiseen ”messiaspuolueeseen” petytään, jolloin on vääjäämätön matka takaisin. Soinin puolueeseen juuri näitä toiveita asetettiin, ja niinpä vaalivalvojaisissa nähtiin pettynyt ja kyynelsilmäinen ulkoministeri. Vihreiden kannattaisi tästä ottaa oppia. Ville Niinistö vei puolueen voittoon, hänen seuraajallaan on kovaakin kovempi työ, ettei johda puuoluettaan takaisin alaspäin.
Politiikassa on vielä kolmaskin lainalaisuus. Tappiosta ei pidä masentua eikä heittää pyyhettä kehään, sillä jos tappion syyt pystyy oikein analysoimaan, siitä oppii enemmän kuin voitosta. Tappion syiden analysointi edellyttää perusteellista ja rehellistä itsekritiikkiä. Jos tappion syyt näkee koko ajan toisissa eikä koskaan itsessään, niin paluuta ylös ei enää ole. Jos sen sijaan itsekritiikki toimii, niin ennemmin tai myöhemmin aurinko paistaa uudelleen. Politiikassa aina ylpeys ja toisten aliarvioiminen vie tuhoon, sen sijaan tappiossa ja sen opiksi ottamisessa piilee uuden voiton avain.
Keskusta ja kokoomus maksoivat hallitustaipaleen kipeistä ratkaisuista, mutta miksi sosiaalidemokraatit eivät pystyneet näiden puolueiden tappiota käyttämään hyväkseen, vaikka olivat oppositiossa, vaan siitä hyötyivät vihreät ja vasemmisto. Siinä on Antti Rinteellä ja demareilla pähkäilemistä. Demarit tarvitsisivat nyt Ville Niinistön tapaisen karismaattisen johtajan. Antti Rinteestä sellaista on vaikea leipoa.
Kuusamon keskustan kannattaisi kiikuttaa kaunis kukkakimppu Joukamo Kortesalmelle, sillä yksikään heidän omista valtuutetuistaan ei ole niin rajua mainontaa heidän puolestaan harjoittanut kuin Joukamo. Kekkonen sanoi aikanaan, että on aivan sama politiikassa puhutaanko hyvää vai pahaa, pääasia on että puhutaan. Jollen Joukamoa tuntisi, niin pitäisin häntä, piilokepulaisena, mutta ei. Hän on sitä miltä näyttääkin. Hän ei vain itsekään tiedä, miltä hän näyttää. Kuusamon demarit saavat olla tyytyväisiä kahteen paikkaansa, ja Kuusamon kokoomuksen viidennen paikan pelastivat kristilliset. Heille kannattaisi kokoomuksen ojentaa muutakin kuin kukkakimppu.