Kolumni

Mihin mil­joo­na pannaan

Alakerta | Mikko Häme / mikko.hame@koillissanomat.fi

Kuusamon valtuusto päätti odotetusti kunnallisen tuloveroprosentin nostamisesta puolella prosenttiyksiköllä tasan 20:een. Äänestykseenhän asia meni ja lukemat olivat myös odotetun mukaiset lähtien siitä, miten äänestys oli sujunut jo kaupunginhallituksessa.

Keskusta oli päättänyt ryhmässä, että nostetaan veroa. Se ratkaisi käytännössä asian ja ryhmäkuri piti. Korotusta kannatti myös vihreiden ryhmä ja kaksi muuta.

Asiaa voidaan katsella kahdesta näkövinkkelistä. Ensinnäkin kaupungin näkökulmasta ja toiseksi itse veronmaksajan.

Tuloveron korotuksessa kyse on kaiken kaikkiaan noin miljoonan euron lisätulosta kaupungille nykyiseen verrattuna. Mihin se käytetään? Ja näkyykö se jossakin kaupungin toiminnassa, kun puhutaan yhteensä noin sadan miljoonan euron budjetista veroineen ja valtionosuuksineen.

Aikanaan esimerkiksi valtionosuudet olivat korvamerkittyä rahaa, mutta sittemmin ne muutettiin könttäsummiksi ja kunta saa käyttää ne miten parhaaksi katsoo. Kuusamon veronkorotustapauksessa rahaa tulee miljoonan verran enemmän kaupungin laariin, mutta ei ole sanottu, mihin ne sieltä menevät.

Jo valtuustossa ennätettiin käydä alustavaa kädenvääntöä miljoonan euron kohtalosta. Kysymys kuuluukin, että menevätkö ne niin sanotusti syömärahoiksi käyttötalouteen, jossa on paljon rahantarvetta. Kokouksessa vihjailtiin tai ehkä vähän vitsailtiin, että perusturvahan tarvitsee tulevaisuudessa entistä enemmän rahaa muun muassa meidän erikoissairaanhoitoomme...

Toisten mielestä rahojen ainoa oikea kohde on panna ne hyödyllisiin tarkoituksiin kuten investointeihin ja korjauksiin tai ainakin kartuttaa kaupungin kassaa tulevia vuosia silmällä pitäen. Vielä ei ole niin paha aika, että kuuluisiin sähkörahoihin pitäisi koskea.

Entäpä kaupunkilaisen kukkaro? Korotuksen vaikutus on arvioitu vuodessa noin sadaksi euroksi 20 000 euroa tienaavan kohdalla. Ei se hirvittävän paljon ole kuukautta kohti, jos palveluita ei leikata ja kuulemma kaikista pienituloisimpia kuntavero ei koske.

Korotuspäätös on tehty. Mutta jos kiinteistöveron muutos ja valtionosuusuudistus tuovat odotettua rahahyvää Kuusamolle, veroprosenttia on tulevaisuudessa mahdollista vaikka alentaa.

Mikko Häme

”Jo valtuustossa ennätettiin käydä alustavaa kädenvääntöä miljoonan euron kohtalosta.