Alakerta | Erkki Ahola / erkki.ahola@koillissanomat.fi
Mihin mahtoivat unohtua Suomen hallituksessa istuvien ministereiden vuorovaikutustaidot kuntaliitoskeskustelussa? Nimittäin, ei voi kuin ihmetellä tapaa, jolla pääministeri Jyrki Katainen sekä kunta- ja hallintoministeri Henna Virkkunen ajavat kuntaliitoksia tähän maahan kuin käärmettä pyssyyn.
Todellista ja syvällistä keskustelua kaikkien kuntien kanssa ministerit eivät mielestäni ole käyneet, kun eivät ota huomioon kuntien erityispiirteitä valtionosuuksien uusjaossa.
Kataisen ja Virkkusen otteissa on autoritäärisiä (vastakohta ihmisten itsemääräämisoikeuteen perustuvalle demokratialle) piirteitä. Kaksikko on selvästikin nyt valtionosuusjaosta tehdyssä esityksessä taktiikan takana, jolla pannaan köyhät kyykkyyn. Eli Itä- ja Pohjois-Suomen osuuksia ollaan leikkaamassa, kun sitä vastoin kaikki hyvissä voimissaan olevat Etelä-,Keski- ja Länsi-Suomen kaupungit kyllä ovat saamassa muhkean osan.
Ellei valtionosuuksien laskentaperusteisiin tehdä Pohjois-Suomen osalta muutoksia, tietää se monissa kunnissa kylmää kyytiä eli ei lakisääteisten palveluiden leikkaamista.
Ehdottaisin ministereille, että tutustuvat Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulun lehtorina toimivan Jenni Airaksisen tekemään väitöskirjaan suomalaisen kunnallishallinnon uudistamisesta. Airaksinen on tutkinut lisäksi kuntien uudistamistyötä monilla eri tasoilla: selvittänyt metropolihallintoa, Kainuun maakuntakokeilua, seudullisia sosiaali- ja terveydenhuollon malleja sekä kuntaliitoksia.
Airaksisen mukaan hallinnon uudistaminen on liian yksiäänistä ja kaavamaista.
Suomalaisessa yhteiskunnassa on mahdollisuuksia toisenlaiselle kuntakentän uudistamiselle, jos vain poliittista tahtoa löytyy. Nykyisellä hallituksella tahtoa ei ole, kun meinaavat ajaa kuntaliitoksia tähän maahan hinnalla millä hyvänsä.
Poliittis-hallinnollisella eliitillä on pyrkimys ylläpitää sisäistä kiinteyttään ja tämä estää erilaisten näkökulmien esiintulon uudistamiskeskustelussa. Tämä puolestaan johtaa yksiääniseen uudistamiseen ja liialliseen konsensukseen, Airaksinen sanoo.
Hallinnon uudistamisessa tarvitaan Airaksisen mukaan uusia ja luovia tapoja ratkaista ongelmia. Uudet ratkaisut voivat hänen mukaan kuitenkin syntyä vain, jos uudistamisessa kyetään luopumaan yhden yhteisen päämäärän ja sen tavoittelun ihanteesta ja hyväksytään uudistamiseen liittyvä moniäänisyys.
Niinpä, voisiko sitä paremmin sanoa. Ministereillä voisi olla Airaksiselta paljon opittavaa!
Erkki Ahola