Alakerta | Vappu Jaakkola / toimitus@koillissanomat.fi
Mitä tekisit, jos sinut ruoskittaisiin ateistina, koska ajoit partasi? Mitä jos armeijassa poikasi pakotettaisiin tappamaan kylällinen siviilejä? Mitä jos löytäisit veljesi irtileikatun pään Isisin lähettämästä laatikosta, jossa lukee ”kurdit eivät ole muslimeja”? Mitä tekisit, jos aseella osoittava salakuljettaja sanoisi, ettet saa tonnejasi takaisin, ellet nouse kumiveneeseen?
Minä ainakin haluaisin itseni ja perheeni turvaan, olivat vaarassa olevat sitten nais- tai miespuolisia.
Tässä yhä vellovassa pakolaiskriisikeskustelussa minua on eniten ihmetyttänyt ihmisen kykenemättömyys empatiaan toista ihmistä kohtaan. Turvapaikanhakijoita halveksitaan, vihataan ja pelätään. Heidät niputetaan numeroiksi ja raharei’iksi. Samalla kun sotaveteraanit kampanjoivat väkivallattoman Suomen puolesta, nuori nettisoturi toteaa, että ”saunan taakse nämä karkurit, ei mekään talvisotaa paettu.”
Ne vie meidän työt, sanoo työtön, jolle siivoustyö ei kelpaa. Ne vie meidän asunnot, kauhistelee muuttotappioisen kunnan asukas. Ne vie meidän naiset, valittaa mies, joka on miespakolaisten myötä huolissaan lähinnä omista mahdollisuuksistaan, ei niinkään sota-alueille jääneistä naisista.
Vihaamalla saa aikaan kuitenkin vain vahinkoa. Siinä missä lahjoittajat säästivät Kuusamolta selvää rahaa, rasistit ja kriitikot ovat saaneet aikaan pelkkiä rikkinäisiä ikkunoita ja pitkiä viestiketjuja Kuusamossa puhutaan -palstalla. Koko Suomessa rasismi ja vahvistamattomien huhujen levittäminen on aiheuttanut vain väkivaltaa ja vastakkainasettelua.
Tottakai kaikkea saa kritisoida. Vakavia rikoksia tehneet voitaisiin minunkin mielestäni karkottaa, ja turvapaikanhakijoiden ja koko kriisin taustoja pitäisi tutkia tarkkaan. Totta varmasti on, että systeemiä myös väärinkäytetään – sitä tapahtuu kantaväestönkin joukossa. Se ei silti tarkoita, että loput voisi jättää oman onnensa nojaan.
Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet palautetaan kotimaahansa. Sitä odotellessa ihmisiä on kohdeltava ihmisinä. Vaikkemme olisikaan tottuneet pitämään hyvin koulutettuja, hyvätuloisia tai hyvännäköisiä hädänalaisina, täytyy muistaa, etteivät ne iphonemiesten iphonet luodeilta suojele. Eivät suojelisi meitäkään.
Kirjailija Dennis Lehanen sanoin:
”Sympatia on helppoa. Tunnet sympatiaa nälkäänäkeviä, kärpäsiä hätistäviä lapsia kohtaan. Sympatia on helppoa, koska se tulee vallan asemasta. Empatia taas on sitä, kun laskeudut polvillesi ja katsot jotakuta silmiin ja tajuat, että sinä voisit olla hänen tilallaan. Ainoa asia, mikä teidät erottaa, on onni.”
Ihminen ei voi valita sitä, minne syntyy.