Alakerta | Aleksanteri Pikkarainen / aleksanteri.pikkarainen@koillissanomat.fi
Oulangan taimenen kohdalla harva asia on varma.
Se ainakin, että jokainen taimenen kanssa tekemisissä ollut suhtautuu siihen suurella intohimolla.
Myös se, että taimenella on suuri hätä.
Sekin tiedetään, että jotakin pitäisi tehdä.
Mutta mitä? Se on yksi monista avoimista kysymyksistä.
Oulangan taimen on jääkausien jäänne. Käyttäytymiseltään ainutlaatuinen reliikki. Taimen, joka kuitenkin toimii kuten lohi. Kala, jota ei ole missään muualla.
Taimenen historia käsittää iäisyyden, mutta kiistelty siitä on vasta joitakin vuosikymmeniä.
Kun Oulangan taimenesta aletaan puhua, alkavat syyttävät sormet viuhua itään, länteen ja moniin muihin ilmansuuntiin.
Kuusamolaiset sanovat, että venäläiset pyytävät meidän taimenemme järvistään. Venäläinen vastaa, että Kuusamon joesta taimenen ottava Juuman mummeli tappaa arvokkaan kutukalan. Eihän niin saisi tehdä. Mutta kun juhannuskalan on ottanut jo Juuman mummon äiti ja hänen äitinsä, ei asia ole aivan yksinkertainen.
Syytöksissä totta on ainakin se, että tapettu taimen ei lisäänny, kuoli se rajan kummalla puolen tahansa.
Muitakin syitä kuin kalastuspaine löytyy taimenen ahdingolle riippuen siitä keneltä kysytään. Yksi sanoo, että vedet on pilattu ihmisten jätteillä. Kitkaan on laskettu paskaa niin kauan, että jokivesi alkaa samentua jo rajankin takana.
Toinen syyttää metsäojituksia, joiden kuormitus on rasittanut vesistöjä muutamia kymmeniä vuosia.
Kolmas sanoo, että Kitkajoen yläosissa pörräävät moottoroidut kumilautat sekoittavat taimenen kutuveden, ja kanta kärsii.
Neljännen mukaan hauki syö taimenen poikaset.
Viides syyttää jokiin laitettavia kalaistukkaita, joita taas kuudes puolustaa.
Kuusamon taimenillan perusteella vielä paljon saa vettä virrata Oulangalla, että taimenkanta pääsee elpymään. Sen verran kaukana eri osapuolet ovat toisistaan paitsi paikallisesti, myös Suomen ja Venäjän välillä.
Yksi syyllinen taimenen epätoivoon voidaan varmuudella nimetä.
Se on ihminen.