Kolumni

Mikko Jalavan kolumni: Pukista

-
Kuva: Mikko Halvari

Huuhkajien ja Norwich Cityn on tällä hetkellä eittämättä tällä hetkellä suomalaisen urheilun ykkösnimi. Laiskana pelaajana tunnettu Pukki nosti itsensä parrasvaloihin Englannin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla ja johdatti joukkueensa Norwich Cityn yllättäen sarjavoittoon. Pukki voitti myös sarjan maalikuninkuuden ylivoimaiseen tapaan. Kauden saldo 29 maalia jää vaan maalin päähän mestaruussarjan kaikkien aikojen ennätyksestä. Teemu Pukki on viimeistään nyt tuttu eurooppalaiselle jalkapalloyleisölle.

Alun perin Pukki on kotkalaisen jalkapalloilun kasvatteja, mutta pian nuori lahjakkuus hankittiin tietenkin suomalaisen seurajoukkuejalkapallon lippulaivaan HJK:n. Välissä oli toki lyhyt visiitti Sevillaan. Helsingissä pelatessaan Pukki kunnostautui etenkin europeleissä Schalkea vastaan. Pari maalia saksalaista suurseuraa vastaan takasi seurasiirron kyseisen vastustaan riveihin. Schalkessa Pukki ei kuitenkaan lyönyt ikinä kunnolla läpi ja matka jatkui Skotlannin suurseura Celticin riveihin. Skotlannin aikana Pukkia pidettiin liian pehmeänä pelaajana isojen puolustajakolossien keskellä. Hyväliikkeinen Pukki ei pärjännyt pääpalloissa ja joutui Celticistäkin ulos parin kauden jälkeen. Miksiköhän Skotlanti ei pärjää nykyään kansainvälisessä jalkapallossa? Matka jatkui Tanskan pääsarjaan Bröndbyyn.

Bröndby osoittautui Pukille oivaksi valinnaksi. Hän vakiinnutti pian paikkansa joukkueen ykköshyökkääjänä ja tulostakin tuli. Tärkeintä kuitenkin oli, että Pukki pääsi päämäärätietoiseen valmennukseen. Tanskassa Pukki havahtui kokonaisvaltaiseksi jalkapalloilijaksi. Tähän asti Pukki oli ollut suomalaisen jalkapalloyleisön lempimeemiainesta elämäntapoineen.

Siirto Norwichiin olikin sitten täysosuma. Ja osoitus onnistuneesta urasuunnittelusta. Aikaisemmin hieman päämäärättömän oloisesti seurasta toiseen ajelehtinut Pukki teki tällä kertaa pohjatyönsä kunnolla. Pöydällä olisi ilmeisesti ollut useitakin tarjouksia, mutta Norwich vei voiton, koska Pukin pelityyli pystyjuoksuineen sopi sinne parhaiten. Ja loppu on historiaa. Ensi kaudella saamme ihastella Pukin otteita Valioliigassa maailmanlaajuisen yleisön edessä. Haaste kasvaa, mutta Pukki vaikuttaa valmiilta. Otteet huuhkajissakin kielivät hyvää.

Ensi kaudella saamme ihastella Pukin otteita Valioliigassa maailmanlaajuisen yleisön edessä.

Ps Veikkausliiga on pyörähtänyt käyntiin. HJK:n kriisi on laajasti huomioitu ja Banan päivät päävalmentajana lienevät vähissä. Mutta, HJK:n kompurointi avaa tietä muille. Ja sarjajalkapallossa mestari on aina se joukkue, joka on päästänyt vähiten maaleja. Tampereen perinteinen Ilves päästi maalin vasta kuudennessa pelissään. Ehkä osaavan päävalmentaja Jarkko Wissin suojatit pääsevät pelaamaan Mestarien liigan karsintoja jo 2020. Ainakin mitali on lähellä.

Pps Huippujalkapallon kriisi on käsillä. Mestarien liigan pudotuspeleissä itseään huippujoukkueina pitävät yhdistelmät ovat saattaneet päästää tuosta vain kolmesta neljään maaliin pelissä. Se ei ole huippujalkapallon arvon mukaista. Jalkapallossa tarvittaisiin kipeästi eurooppalaista puolustusyhteistyötä. Maalikeskiarvot alas, viihdearvo ylös!