Alakerta | Jaana Kangas / jaana.kangas@koillissanomat.fi
Mikko on kohta 80-vuotias mies. Muutamia vuosia sitten hän sai aivoinfarktin. Sen seurauksena hänen oikea puolensa halvaantui ja hän menetti suurimman osan puhekyvystään.
Nyt Mikko asuu hoivakodissa. Hänellä on siellä oma huone, jonne on tuotu huonekaluja hänen asunnostaan, kuten oma keinutuoli, lipasto ja valokuvia. Pöydällä on kupissa sinisiä marianne-karkkeja ja geishoja.
Ennen halvaantumistaan Mikko oli innokas liikkuja. Hän kävi kävelylenkillä lähes päivittäin. Nyt Mikko pääsee ulos vain harvoin, lähinnä silloin, kun vierailemassa käyvät ystävät ja sukulaiset lähtevät hänen kanssaan ulkoilemaan.
Hoitajat eivät ehdi – tai jaksa? – viedä asukkaita pihalle. Mikon he ovat vieneet ulos kerran sen jälkeen, kun asiasta heille huomautettiin.
Ruokailujen ja muun päiväohjelman lisäksi Mikko lähinnä katsoo televisiota yksin omassa huoneessaan. Yhteisissä tiloissa olisi myös televisio, mutta Mikko tuntuu häpeävän omaa tilaansa vieraiden seurassa ja viihtyy ennemmin yksikseen.
Mikon hoivakodissa hoitajat vaihtuvat tiheään. Tieto ei kulje hoitajalta toiselle, vaikka kaiken pitäisi olla kirjattuna tietokoneella. Ystävät ja sukulaiset joutuvat jatkuvasti huomauttamaan asioista hoitajille.
Mikon on vaikea itse kertoa hoitajille mitä hän haluaa tai mikä on pielessä. Hänen puheentuottonsa on hidasta, eikä hän aina löydä oikeita sanoja. Kärsivällisyys sekä puhujalta että kuulijalta loppuu usein kesken.
Onneksi Mikolla on vielä ystäviä ja sukulaisia, jotka pitävät hänen puoliaan ja huolehtivat hänen hyvinvoinnistaan.
Mikko ilahtuu silminnähden kun häntä menee katsomaan. Vieraasta riippuen hän kättelee, halaa tai pyytää suukkoa. Hänen muistissaan ei ole mitään vikaa – hän tunnistaa jopa vieraat, jotka eivät ole vuoteen käyneet häntä katsomassa.
Kun vieraan on aika lähteä, saattaa Mikko hänet ovelle asti kävelykeppiinsä tukeutuen. Vieraan astuessa ulos ovesta Mikko näyttää olevan purskahtamaisillaan itkuun.
Tämä on vain yksi tarina monista.
Jaana Kangas