Jos puoletkaan ensimmäisen lukuharjoituksen tunnelmasta ja naurusta on jäljellä heinäkuussa, Kuusamon Näyttämön kesäteatterissa tulee olemaan hauskaa.
Näyttelijä ja ohjaaja Kai Lehtinen ohjaa Kuusamon Näyttämölle Olli Tolan näytelmän Vuokravaimo. Näytelmä kertoo konkurssikypsän pelifirman omistajan yrityksissä rakentaa perhekulissia rahoittajia varten.
Aika lystikäs tuntuu olevan, sanoo Kai Lehtinen Näyttämön valinnasta.
– Eikä yhtään ovea. Siis ei ole farssi, on tragikomedia.
Kuusamon Näyttämö on ottanut palautteen vastaan ja tarjoaa tulevana kesänä yleisölle jotain muuta kuin ”englantilaista ovikomediaa”.
Teksti on tuore ja kotimainen, sanoo tuottaja Heikki Siikaluoma.
– Ollaan tässäkin burn outissa, mutta asiaa käsitellään toisella tavalla kuin Jäniksen vuodessa.
Viime kesäinen Jäniksen vuosi kärsi paitsi sateisista säistä myös samannimisen elokuvan luomista ennakkokäsityksistä. Näyttämön Arto Paasilinnan Jäniksen vuosi -sovitus oli omaperäinen ja onnistunut, mutta jäi harmillisen monelta näkemättä.
Vuokravaimosta ennakkokäsityksiä syntyy enintään nimekkäästä ohjaajasta. Kaikki hyvin, lukuisia elokuvarooleja, muun muassa Kalle Päätalo, Konsta Pylkkänen, Raid, tehneestä näyttelijästä tykkäävät kaikki.
Tulossa on siis tuore kotimainen komedia, jossa on hulvattomia hahmoja ja fyysistä komiikkaa. Se on hauska, sanoo Esa Tikkanen useampaan otteeseen, eikä lukuharjoituksiin kokoontuneen porukan naurunremakasta tahdo tulla loppua.
Tunnelma Vuokravaimon lukuharjoituksissa on hervoton. Ohjaajan ja näyttämöläisten yhteistyö näyttää olevan hyvässä vauhdissa heti kättelyssä.
Tuttuja ollaan ennestään. Muun muassa Elina Latva-Kurikka (silloin Siikaluoma) sai Raijana lehtolapsen Kallelle Päätalo-elokuvassa, jossa mukana oli myös muita Näyttämön Siikaluomia. Tuttuja ollaan myös Mosku-elokuvan kuvauksista ja koulutuksista.
Kai Lehtistä on toivottu ohjaamaan Kuusamoon jo vuosia.
Sitkaita ovat olleet, sanoo Lehtinen.
– Monesti on tehnyt mieli tulla, mutta pennut oli pieniä ja on ollut hevosia ja kaikkea, niin en ole ehtinyt.
Lehtinen isännöi maataloa Karjalohjalla, näyttelee ja ohjaa. Kuusamoon hän tulee tekemään töitä.
– Ohjaaminen on työtä ja mukavaa puuhaa, ja minä olen kuitenkin pohjoisen ihminen.
Lempeästi rohkaiseva ja nauruun luottava Lehtinen tykkää harrastajateatterissa ohjaamisesta.
– Harrastajanäyttelijästä, tehtiinpä talvi- tai kesänäytelmää, pystyy loihtimaan esiin asioita, mitä se ei tiedä omistavansa. Se on kuin muovailuvahaa.
Ammattilaisille kun ei voi sanoa mitään, kun ammattilainen osaa jo kaiken, napauttaa Lehtinen.
Kuusamon Näyttämöllä kesäteatteria on tekemässä kokeneita ja uusia harrastajia akselilla vuosikymmeniä Näyttämöllä ollut Sakari Siikaluoma - viime kesänä mukaan tullut Minna Tahkola.
Entä mitä tykkäävät näyttelijät, kun tämmöinen hesupekka tulee tänne heilumaan, kysyy Lentinen.
Minussa on työtä, sanoo kokemattomuuttaan jännittävä Tahkola.
– Odotan sen näkemistä miten Kaitsu lähtee tekemään hahmon fyysistä olemusta, miten tuo sitä läskiä siihen, sanoo Elina Latva-Kurikka.
Näyttivät tykkäävän ja antautuvat ammattilaisen muovailtavaksi luottavaisin mielin.
Tehdään oikeasti lystiä itselle ja se näkyy katsojalle, sanoo Lehtinen.
– Turha tässä on yrittää vakavoitua ja ruveta taiteelliseksi johtajaksi. Teksti on hyvä. Siinä on pähkähulluja hahmoja ja paljon mahdollisuuksia.
Lehtisen ohjauksessa näytelmään tulee rytmin kautta paljon komiikkaa, jota käsikirjoituksessa ei lue. Ainakin kohellusta ja törmäilyä ja nopeita vaihtoja ilman ovia.
– Hahmoihin täytyy kuitenkin uskoa. Siitä löytyy myös se tragikomedia.
Kesänäytelmän harjoituskausi avattiin lukuharjoituksilla lauantaina, kun ensi-iltaan oli aikaa neljä kuukautta ja 12 päivää. Vuokravaimo Kuusamon Näyttämön kesäteatterissa 6.7. alkaen.
Hulvaton kotimainen
Kuusamon Näyttämö esittää kesäteatterissa näytelmän Vuokravaimo
Ensi-ilta 6.7.2018
Ohjaus Kai Lehtinen
Käsikirjoitus Olli Tola
Tuottaja Heikki Siikaluoma
Aku Lommi, pelifirman omistaja - Elias Tuuliainen
Jussi Roima, konsultti ja paras kaveri - Esa Tikkanen
Outi Roima, Jussin vaimo ja Akun ex-vaimo- Minna Tahkola
Emma Namu, pizzalähetti, nuorempi vuokravaimo - Elina Latva-Kurikka
Ray Jalo, amerikansuomalainen liikemies ja sijoittaja - Sakari Siikaluoma
Puvustus Merja Käkelä
Ääni ja valaistus Oliver Tuloisela
Assistentti Teresa Savolainen
Tarpeisto Tarja Haataja