Yliopistolta kuuluu naurua kopiokoneen luota. Muut katsovat naurajaa pitkään. Ei tutkijan kuulu ilakoida, eikä niin tekevää ihmistä voi ottaa vakavasti.
Luentosaleissa luennoitsija käy vilkasta keskustelua opiskelijoiden kanssa. Se ei ole tapana. Niin tekevä käyttäytyy epäammattimaisesti.
– Olin varmaan liian villi työpaikkoihini, esimerkiksi yliopistoympäristöön olin vähän liian boheemi. Aloin sitten miettiä, että miten ihmiset toimivat työpaikoilla, muistelee nykyinen työyhteisökouluttaja, työnohjaaja ja kirjailija Pirkko Heiske.
Heiske työskenteli kulttuuritutkijana, mutta ei löytänyt omaa paikkaansa työelämässä. Hän alkoi kiinnostua siitä, millaisia psykologisia lakeja työelämä noudattaa. Hän huomasi, että ihmisten käyttäytymistä ohjaa turvallisuuden hakeminen. Esimerkiksi työkaveria ei välttämättä auteta, koska ei haluta hänen menestyvän paremmin tai naispuolista kollegaa ei tueta sukupuolen takia.
Niin Pirkko Heiskeestä tuli 25 vuotta sitten alanvaihtaja: työyhteisökouluttaja, joka puhuu etenkin vaikeuksien kääntämisestä vahvuudeksi.
Alistuminen on Heiskeen mielestä ihmisen suurin kompastuskivi kehittymisen matkalla, oli kyseessä sitten henkilökohtainen elämä tai työelämä. Hän kertoo itse käyneensä läpi pitkän analyyttisen terapian, joka opetti erittäin tärkeän oivalluksen: ihmisestä tulee se kuka hän on sen perusteella, miten hän suhtautuu vaikeuksiin.
– On hirveän suuri ero, että asennoituuko alistuvasti ja passiivisesti vai onko taistelunhaluinen ja aktiivinen, Heiske aloittaa.
– Jos ajattelet, että en voi pärjätä, sitten sinusta tulee tulee sellainen ihminen, jolla alistuminen tai mukautuminen alkaa muokata persoonaa. Voi myös ajatella, että pärjätäkseni minun pitää vaan tehdä kahta paremmin asiat, hän jatkaa.
Heiske kutsuu tätä alistuneisuusilmiöksi. Kyse ei ole kohtalosta vaan ajattelutavasta. Voi olla joko kohti menevä tai karkuun juokseva.
– Ajattelee vaikka töissä, että minun on pakko olla täällä, en koskaan pääse pois Kuusamosta ja olen jumittunut tänne. Voisiko ajatella myös niin, että nyt olen täällä ja voisinko pitää täällä hauskaa? Tunteet ovat osittain myös tapoja.
Apeus on Heiskeen mukaan useasti läsnä suomalaisilla työpaikoilla. On hyväksytympää olla kollektiivisesti apea kuin positiivinen, koska apeus on turvallisempi vaihtoehto.
– Usein ajatellaan, että iloiset ihmiset on pintapuolisia. Sekoitamme ehkä ahkeruuden, sitoutuneisuus, kunnollisuuden ja vakavuuden toisiinsa. Mutta ajatellaan vaikka erilaisia hoitotyötehtäviä tai kasvatustehtäviä, jos siellä oleva työntekijä on onnellinen tai iloinen, sehän vain edistää hoitoa, Heiske avaa.
Vaikka yksilö määrittelee oman suhtautumistapansa, on Heiskeen mielestä jokaisella työntekijällä vastuu työyhteisön ilmapiiristä. Hänestä apaattisella ei ole oikeutta vetää innostunutta alas.
– Jos sinä olet innostunut ja minä en ole, se voi herättää minussa kateutta ja saatan miettiä, että mitä se tuossa oikein pöyhistelee. Mutta myös minulla olisi työntekijänä oikeus edistää positiivisia asioita. Voisin sanoa, että en tiedä mitä tuosta tulee, mutta rakastan tuota draivia.
– Meidän pitäisi rakentaa työpaikoille sellainen normi, että lyttäävä käyttäytymien olisi moraalisesti väärin, hän jatkaa.
Heiske ei allekirjoita sitä, että apeus olisi suomalaisten synti, että se olisi geneettinen piirre.
– Meidän pitäisi opettaa positiivista ajattelua. On ihan oikein myöntää, että jokin olosuhde on hankala tai että joskus on vaikea elää, mutta jos kuitenkin miettisi sitä kautta, että mitä vaikeuksista voi rakentaa eikä niin, että niiden alle pitää alistua.
Esimies on viime kädessä se, joka voi muuttaa työyhteisön ajatusmaailman apeasta positiivisemmaksi. Jos esimies on innostava ja hän näyttää, että arvostaa työntekijää, leviää ajattelutapa.
– Esimiehen psykologinen tehtävä, jota he eivät välttämättä aina tajua, on olla vähän kuin isä tai äiti, joka auttaa lasta kasvamaan terveeksi, vahvaksi aikuiseksi.
Heiskeen mielestä esimiehiltä puuttuu usein taito nähdä työntekijät ihmisinä niin yksilöinä kuin ryhmänä.
– Johtaminen on vaikeaa ja johtamiskoulutuksissa ei puhuta ryhmän johtamisesta tai psykologisesta johtamisesta, vaan siellä puhutaan budjeteista, toimintasuunnitelmista ja kokouksista.
Heiske on pohtinut asiaa paljon. Hän on miettinyt muun muassa sitä, että onko hallintoa pyörittävän esimiehen samalla vaikea kohdata työntekijä ihmisenä.
– Siinä on kuin kaksi eri kieltä, ihmisen kohtaaminen ihmisenä ja työhön liittyvät tehtävät. Käykö sitten niin, että esimiehenä hoidan vain työhön liittyviä tehtäviä ja ohitan sinut ihmisenä? En tiedä, että onko tämä totta.
Pirkko Heiske puhuu torstaina Kuusamo-opistolla klo 18.00. Miten kannattaa vanheta - Erään naisen strategia -luento on maksuton.
