Miten käy niille ihmisille, joiden ainoa omainen on viranomainen?
Viime viikolla lehtijuttua varten jututtamani aikuissosiaalityön ammattilaiset nostivat esiin kysymyksen, joka jäi askarruttamaan mieltä pitkäksi aikaa. Perustoimeentulotuen hakemisen siirtyminen Kelan vastuulle mietityttää monia syrjäytymisvaarassa tai jo syrjäytyneiden aikuisten kanssa työskenteleviä.
Monen syrjäytymisvaarassa olevan aikuisen elämä on vaarassa hankaloitua, kun perustoimeentulotuen käsittely ja myöntäminen siirtyy Kelan vastuulle. Toimeentulotuen hakeminen painottuu entistä enemmän nettiin ja puhelinpalveluun. Miten jatkossa tavoitetaan ne uudet ihmiset, jotka hyötyisivät sosiaalityön palveluista, ohjauksesta, kasvokkain kohtaamisesta, ennaltaehkäisevästä ja kuntouttavasta sosiaalityöstä?
Syrjäytyneelle tai syrjäytymisvaarassa olevalle henkilölle asiointi kunnan sosiaalitoimistossa toimeentulotuen merkeissä on voinut olla kuukauden ainoa ihmiskontakti. Nyt sekin on poistunut.
Koillismaan pitäjissä sukulaisilla on vielä varmasti keskimääräistä suurempi rooli monen elämässä. Sukulaisista ja naapureista pidetään huolta, kun vertaa vaikkapa asumiseen pääkaupunkiseudulla, jossa monella on tilanne se, että lapsuudenperhe ja sisarukset saattavat asua satojen kilometrien päässä eikä omia naapureita juuri tunneta.
Siitäkin huolimatta myös täällä asuu suuri joukko yksinäisiä, syrjäytyneitä tai elämänhallinnan ongelmissa pyristeleviä ihmisiä, joilla ainoa omainen on viranomainen.
Etsivä nuorisotyö on vakiinnuttanut toimintansa ja osoittanut tarpeellisuutensa viime vuosien aikana. Sen tehtävänä on auttaa ja tukea syrjäytymisvaarassa olevia nuoria ja alle 29-vuotiaita nuoria aikuisia.
Kokemukset työstä ovat olleet kannustavia. Miksipä ei samanlaista tukea voisi olla tarjolla myös sitä vanhemmillekin? Aikuisilla, yli kolmikymppisillä voi olla aivan samanlaisia elämän- ja arjenhallinnan ongelmia kuin nuorillakin. Tuki olisi tarpeen myös virka-ajan ulkopuolella.
Raha ei ole tärkeintä, kun puhutaan syrjäytyneen ihmisen hyvinvoinnista ja saamisesta takaisin kiinni mielekkääseen elämään. Kuitenkin muutama sana euroistakin.
Syrjäytynyt nuori tulee maksamaan yhteiskunnalle arviolta 1,2 tai jopa 1,8 miljoonaa euroa. Etsivä nuorisotyö on siis osaltaan tuottanut säästöä jo satoja miljoonia euroja auttamalla nuoria itsenäiseen elämään. Eikö tämä jo olisi riittävä kannustin luomaan vastaavalaista palvelua myös aikuisille? Syrjäytyminen on ihan yhtä suuri riski vielä kolmenkympin rajapyykin jälkeenkin.