Alakerta | Riina Puurunen / riina.puurunen@koillissanomat.fi
Taidan pitää vanhoja ihmisiä vanhempina mitä he ovat. Vanhukset ovat paitsi nuorempia mitä kuvittelemme heidän olevan, he ovat myös ennakkoluulottomimpia kuin monet meistä keski-ikäisistä. Ajattelen vanhanaikaisesti, että mummut ja papat haluavat enemmän päivätoimintaa, kun he samaan aikaan toivovat, että jääkaappi puhuisi.
Päättyvän vanhustenviikon seminaarissa joukko vanhoja ihmisiä, naisia ja yksi mies, esitti ohjelmakokonaisuuden nimeltään Tulevaisuuden toiveet. Siinä heti kaksi sanaa, joita mieleni ei yhdistä ikäihmisiin: tulevaisuus ja toiveet. Kovin ahdasta ajattelua, mutta onneksi vanhustenviikolle osallistuminen taas vähän avarsi näkökulmaa.
Tulevaisuuden toiveita kerättiin ihmisiltä Kuntokammarista, päivätoiminta Aurinkolahdesta, Niittyvillasta, Katrinkodista ja Porkan Köökiltä.
Tulevaisuuden vanhus haluaa olla liikunta ja kulttuuria harrastava, nuorekas ihminen, joka ei jouda istumaan kiikkustuolissa ”muulloin, kun on tarvis”. Vanhus haluaa jääkaapin, joka ilmoittaa kun omat ja kissan ruuat ovat loppumassa.
85-vuotias haluaa seniorisurffata samassa verkossa koko Suomen kanssa. Tilata ruokaa verkosta ”klik” ja saada sen kotiovelle, etsiä tansseja, tanssikaveria ja jumppavideoita ja olla Nissinvaarassa seuroissa Turussa. Vanhukset toivovat tulevaisuudelta leikkimielisyyttä ja iloa.
Kehitys ei pysy mummojen ja pappojen perässä. He tietävät parhaiten millaisia sovelluksia ja muita apuvälineitä pitäisi kehittää, mutta heiltä ei kysytä.
Ikä- ja hyvinvointiteknologiassa kaikki on mahdollista ja asiakaskunta sen kun kasvaa, mutta silti tuotekehitys nilkuttaa. Alalta puuttuu näkemys. Nyt vanhat ihmiset edustavat ensimmäistä sukupolvea, joka voi tosissaan toivoa Elvin ja Viirun ruokatilanteen puheeksi ottavaa jääkaappia. Eikä se yhtään haittaisi, jos se olisi myös hauska.
Riina Puurunen