Alakerta | Erkki Ahola / erkki.ahola@koillissanomat.fi
Eilen aamuna se sitten tälle syksylle tapahtui: ensilumi peitti laajan Koillismaan.
Ensilumen tulo aiheutti monelle kesärenkain liikkeellä oleville autoilijoille kauhistuksen hetkiä soseisella maantiellä. Päiväkodin lapset puolestaan kiljahtelivat ilosta kun maa oli valkea.
Sen verran ensilumen tulo säikäytti autoilijoita, että moni heistä vaihtaakin pikimmiten kulkupelinsä kumipyörät nastarenkaisiin tai kitkarenkaisiin.
Itse toivon, että ensilumi pysyisi maassa, mutta se taitaa olla turha toiveeni, sillä Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan sää lämpenee ja ensilumi sulanee pois jo viikonloppuun mennessä.
Vasta satanut lumi on niin puhdasta, valkoista ja kaunista, että soisin sen jäävän maahan pysyvästi ja sulavan vasta ensi keväänä pois! Mukavampi on katsoa lumen peittämää maata kuin kesälle periksi antavaa kuihtuvaa nurmikkoa.
Lumi on niin keskeinen asia pohjoisessa asuville, että kaikilla ihmisillä siitä on muistoja. Ne voivat liittyä hiihtoretkeen, pihan kolaamiseen, lapsuudessa lumiukon tekoon ja hyppäämiseen ensimmäistä kertaa lumihyppyristä!
Itselläni palautuu mieleen muistot lapsuudestani, jolloin rakensimme serkkujeni kanssa lumesta hyppyrimäkiä ja lumilinnoja pihalle. Kerran teimme hyppyrimäen myös niin, että tamppasimme lumesta alamäen, ja vauhti hyppyihin otettiin kesänavetan katolta.
Yhtenä keväänä lapsuudessani oli hirvittävän kova tuisku. Lähdimme serkkuni kanssa kokeilemaan, pystymmekö ryömimään lumiaitojen vierellä olevien valtavien lumikinosten päällä. Heikostihan siinä meinasi käydä, kun yhden kerran tipahdimme lumionkaloon, jossa ei meinannut saada henkeä. Pääsimme sieltä kuitenkin ylös, ja palasimme saman tien sisälle.
Muutamia vuosia sitten laskin keskellä kesää heinäkuussa mäkeä vaelluskengilläni ja osittain tulin pyllymäkeä 200-300 metriä pitkän lumisolan. Palasimme tuolloin kaverini kanssa yli 2000 metriin meren pinnasta nousevalta Kebnekaiselta Pohjois-Ruotsissa. Kebnekaisella on ikilumi lumisolassa ja huipulla.