Historian harrastaja toivoo kansalaisten tallentavan historiaa.
Jokaisesta huushollista löytyy jälkipolvia kiinnostavaa tavaraa. On asiapapereita ja ennen kaikkea valokuvia, jotka ovat kaappien kätköissä. Nimiä ja vuosia niihin kaivataan.
Myös järjestöistä löytyy tallentamisen arvoisia pöytäkirjoja ja asiapapereita, joita jälkipolven historiankirjoittajat ilomielin selailevat. Vanhat pöytäkirjat ovat tarkkoja selostuksia kokouksen kulusta, nykyisin kirjataan lähinnä vain päätökset.
Perheiden asiapaperit ovat tallessa siihen saakka, kunnes perheen kantahenkilöt kuolevat. Jälkeläiset ovatkin sitten jo totisen paikan edessä. Kuka perillisistä saa mitäkin säilytettäväkseen? Varsinkin valokuvat saattavat levitä suvun piirissä.
Järjestöissä vaihtuvat toimihenkilöt. Jos asiapaperit kulkevat henkilöiden talouksissa, eikä yhteistä toimitilaa ole tarjolla, paperit saattavat jäädä jonkun toimijan komeroon.
Arvokkaiden dokumenttien paikka olisi maakunta-arkistossa tai pitäjän kotiseutuarkistossa. Ne pitäisi kuitenkin asianmukaisesti käsitellä arkistointia varten.
Muistojen tallentamisessa tärkeintä ovat henkilöiden haastattelut ja muistelukset vielä silloin, kun asiat ovat muistissa. Siis omat henkilökohtaiset kokemukset.
Toimittajan uran aikana olen saanut tehdä lukuisia haastatteluja mielenkiintoisista henkilöistä. Pääosa työni tuloksista on toimitettu Oulun maakunta-arkistoon, jossa koillismaalaisten äänet ja tekemiset ovat tallessa. Eläkepäivillä olen saanut tehdä vapaaehtoista historian tutkimustyötä. Näissä merkeissä haluan korostaa tietojen tallentamisen merkitystä niin ihmisen yksityiselämässä kuin järjestöissäkin.
Tutkimusta tarvitaan. Yksi esimerkki.
Kuusamossa on pohdittu Pyhän Ristin kirkon ristin väriä. En puuttuisi mielelläni keskusteluun. Yksi näkökohta tulkoon kuitenkin mainituksi.
Tein vuonna 2009 Kuusamon lentoaseman 40-vuotishistorian. Kuusamon lentotoiminnan alkuvuodet osuvat yhteen kirkontornin punaisen valon kanssa.
Ensimmäiset lentäjät koulutettiin Torankijärven jäällä. Ensimmäinen lento Kuusamon yksityiseltä lentokentältä nousi ilmaan 20.8.1969. Lennonjohtorakennus valmistui vuonna 1972. Aluksi reittiliikennettä hoidettiin Convair Metropolitanin koneilla Oulun ja Kuusamon välillä talvikaudella 14.2.-14.4.1972. Kuusamon kentällä ei ollut valaistuslaitteita, joten kentälle lennettiin vain päiväsaikaan.
Haastatteluissa todettiin, että tuolloin Kuusamoon piti asentaa punaiset varoitusvalot mm. vesitorniin ja meijerin piippuun. Siksikö siis myös kirkontorniin? Joku mainitsi kuulleensa, että kirkontornin punaiset valot jopa ”ohjasivat” Oulun konetta kohti Kuusamon valotonta kenttää. Asiasta keskusteltiin myös Koillissanomissa. Pidän todennäköisenä, että kirkontornin punaisella valolla on yhteys Kuusamon lentotoiminnan alkuvuosiin.
Tämä on siis vain harrastelijatutkijan olettamus asiasta. Kun asian nosti nyt esiin ”oikea” tutkija, hän lienee perehtynyt asiaan. Teologinen kysymys vai arkirealismi?
Lopuksi kevennys.
Kevättalvella Kaleva kirjoitti, että Kuusamossa keskustellaan kirkontornin valoista. Miten niin keskusteltiin, olihan kysymys monologista, yksinpuhelusta.
Kun vuonna 2018 käydään seurakuntavaaleihin, asia noussee jälleen vaaliteemaksi. Kaleva voikin silloin kirjoittaa Kuusamon ihmeestä: vastakkain ovat taas punaiset ja valkoiset, sadan vuoden jälkeen. Punaisia johtaa entinen kokoomuksen kunnanvaltuutettu ja valkoisia vihreiden nokkamies.
Värillä taitaa sittenkin olla väliä. Toivottavasti se johtaa kansaa kirkkoon.