Alakerta |hilkka.manninen@koillissanomat.fi
Osaan kirjoittaa kaunokirjaimin. En kylläkään perinteiseen tyyliin kaikkien koukeroiden kera. Oman nimeni alkukirjain on varsin erilainen vanhalla tyylillä, monimutkaisempi ja koristeellisempi. Kauniit lenkit puuttuvat kirjaimesta, jonka minä olen peruskoulussa oppinut piirtämään. Kaksi pystyviivaa, yksi poikkiviiva.
Opetushallituksen julkaisemista uusista mallikirjaimista lukiessani olen ymmärtänyt, että eihän perinteisiä kaunokirjaimia ole pariinkymmeneen vuoteen opetettukaan.
En siis osaakaan varsinaista kaunokirjoitusta, vaan sidosteisia käsialakirjaimia. Vielä tänä vuonna kouluissa harjoitellaan sidosteisia kirjaimia, mutta syksyllä 2016 voimaan tuleva opetussuunnitelma ei sitä enää vaadi. Halutessaan opettaja voi sidokset ja koukerot opettaa.
Tulevaisuudessa todennäköisesti pärjää mainiosti ilman kaunokirjoitustaitoa, mutta taidon hävitessä katoaa pala kulttuuria. On havaittu, että ne, jotka eivät osaa kaunoa kirjoittaa, eivät osaa sitä välttämättä lukeakaan. Isovanhempien kätköistä löytyvät rakkauskirjeet jäävät mysteereiksi.
Hyvästi siis kaunokirjoitus- ja käsialatunnit. Hyvästi koukut ja lenkit. Jos jotakin minulta on peruskoulun viidenneltä luokalta jäänyt mieleen, niin käsialan korjauskoulu, äidinkielen oppitunnit, joilla panostettiin oppilaiden käsialan parantamiseen.
Kirjoitimme kaunokirjaimen toisensa perään, taisi moista mekaanista työtä tulla kotitehtäväksikin. Muistan ihmetelleeni, että tämähän on kuin ensimmäisellä luokalla. Kirjainten piirtäminen oli helppoa hommaa, mutta opettaja piti kertaamista tarpeellisena. Itse kenenkin käsiala oli levinnyt epämääräisiksi tikkujonoiksi. Kaarevuutta piti saada, aistikkuutta.
Nautin käsin kirjoittamisesta. Kaunokirjoituksesta luopumisella lisätään tietokoneella kirjoittamiseen käytettyä aikaa, mikä tuntuu luonnolliselta kehitykseltä, mutta ei täysin ongelmattomalta. Onhan aivotoiminnan osoitettu aktivoituvan käsin kirjoitettaessa useammalta alueelta kuin näppäimistöä naputellessa.
Kaunokirjoituksen opettamisen säilyttämistä puolustavassa adressissa todetaan, että itsensä ilmaiseminen käsialan keinoin on jokaisen oikeus ja mahdollisuus. Mahdollisuus se on jatkossakin, mutta ei enää velvollisuus.
Hilkka Manninen