Meillä koillismaalaisilla on ollut hyvä kesä. Lämmintä on riittänyt, sadettakin tullut sopivasti. Hillojakin tuli kohtalaisesti monen huonon vuoden jälkeen, mustikoita on rinteet pullollaan ja metsävattujakin näyttää olevan runsaasti. Ahvenet on kylläkin osuneet katiskaan vähän huonommin.
Kaikkialla ei kesä kuitenkaan ole ollut kovin hyvä. Keski-Euroopassa on tehty lukuisia terrori- tai muita joukkotuhoiskuja. Lähi-Idässä vielä hirveämpiä. Syyrian-Irakin alueella soditaan. Samoin Ukrainassa, vaikka se ei niin otsikoissa nyt ole ollutkaan. Pakolaisia on hukkunut Välimereen, luultavasti tuhansittain koska kaikki merionnettomuudet eivät varmaankaan tule yleiseen tietoon.
Maailman turvattomuus nousi väkisin mieleen, kun kuuntelin hyvän ystäväni, pastori Jukka Kolmosen puhetta viikonvaihteessa pidetyissä Ranuan opistoseuroissa. Jukka piti seurojen toiseksi viimeisen saarnan aiheenaan Matteuksen evankeliumin 24. luku jossa puhutaan lopun ajan merkeistä.
Minun ei ole tässä tarkoitus puhua ”lopun ajasta” eikä kirjoittaa saarnaakaan. Mutta eduskuntakin on puhunut turvallisuudesta kevätkaudella. Niin maan sisäisestä turvallisuudesta kuin kansainvälisestäkin.
Isänmaan ulkoinen turvallisuus riippuu paljon kansainvälisestä politiikasta. Erityisen merkittävää Suomen kannalta on oma politiikkamme: siihen, miten pystytään pitämään hyvät suhteet muihin kansoihin, erityisesti naapureihin.
Tähän liittyy myös puolustuspolitiikka ja oma puolustuskyky mahdollisia ulkoisia uhkia vastaan. Suomi kuuluu länteen, Euroopan Unioniin, joka ei kuitenkaan ole ensisijaisesti puolustusliitto. Suomi ei kuulu, eikä pidäkään kuulua Natoon, Pohjois-Atlantin liittoon.
Tämän perusteluksi riittää yksi argumentti. Nykyisessä, takavuosista selvästi kiristyneessä maailmanpoliittisessa ilmapiirissä, naapuri-Venäjä pitää selvästi Natoa vihollisenaan. Meidän ei pidä missään tapauksessa asemoitua naapurin viholliseksi. Ei missään tapauksessa.
Maan sisäiseen turvallisuuteen kuuluu järjestyksenpito ja poliisi. Monet kansalaiset ymppäävät sisäisen turvallisuuden uhaksi maahanmuuton, pakolaiset ja turvallisen kodin etsijät.
Suomalaisten kunniaksi on sanottava, että meillä osataan noudattaa vanhaa sananlaskua: niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Kun meille tulee hädässä olevia ihmisiä, outoihin olosuhteisiin, outojen tapojen keskelle, eroon läheisistä ja omista tottumuksista, on ensiarvoisen tärkeää, että hädässä olevat ihmiset tuntevat olonsa ja ainakin lähitulevaisuutensa turvalliseksi. Aivan varmasti se osaltaan ehkäisee epätoivoa ja sen seurauksena arvaamatonta käyttäytymistä.
Tietenkään kaikkea arvaamatonta käyttäytymistä ei voida estää. Arvaamattomasti voi toimia niin kantasuomalainen kuin muualtakin tänne tullut. Muista kulttuureista tulevien on tärkeä saada oppia siitä, mitä on suomalainen, kaikkien ihmisten ihmisarvoa kunnioittava arvopohja. Kantasuomalaisen arvaamatonta käyttäytymistä taas voidaan ehkäistä madaltamalla kynnystä psyykkisen avun saamiseen. Tuomalla ammatti-ihmisiä lähelle, mutta myöskin muistamalla, että väsynyt, ahdistunut tai epätoivoinen kanssaihminen on myös minun lähimmäiseni.