Muutama aari päivässä. Se oli mottoni menneen loppukesän aikana. Minulla oli hyvää aikaa harrastaa metsänhoitoa pienellä palstallani.
Aluksi sapeloin moottoriviikatteella hirvituhoisella taimikkoalueella. Kun helteet äkkiä hellittivät, siirryin kollegani Paavo Noposen sanoin, moottorisahauksen taivaalliseen savottakulttuurin maailmaan.
Eipä höyryävillä kahvitauoilla rukiinmakuisia eväitä metsässä mutustellessa paljon muita kulttuuriääniä kuulunut. Rauhan takeena metsän äänet, jotka teeripoikuus, veltosti lentävä metto koppeloineen, kanahaukka kriikkumassa, kurjet jossain kaukana saivat aikaiseksi.
Saattoivathan toki muut savottamiehet pitää taukoaan juuri samanaikaisesti. Epäilen, eihän tankkaus ja runkojen kasaus olisi millään voinut kaikilla alueen savottamiehillä osua samoille sekunneille.
Meinaan, että savotoinnin loputtua syyskuun alussa on meikäläisen silmä osunut kaikkialla herkullisiin taimikonhoitokohteisiin. Se on vähän kuin kylppärirempan jälkeen sitä syynää kavereiden pisuaarin nurkkien silikonisaumaustenkin kunnon suurella mielenkiinnolla.
Ei voi auttaa, pusikkoa Pohjois-Pohjanmaalla riittää. Niinpä autolla ajellessa kaiuttimista kumuavaa John Fogertyä säestää korvissani moottorisahauksen suorastaan salomaisen jylhä soitto ja raivaussahan viikatteiden suloinen suhina.
Sitä ruumiinkulttuuria olisi tarjolla yllin kyllin mahoittuville suomalaismiehille ja miksei ihan sukupuolineutraaleillekin kansalaisille. Ainakin raivaussahaukseen voi mielestäni suuntautua ken jalkeille pääsee.
Salomailla, ja uskallan sanoa jopa Kuusamon tai Oulun kaltaisten kaupunkien keskustoissakin, työtä riittää puistonhoidossa, taimikonhoidossa ja harvennusraivauksessa koko kansan harrastukseksi. Jos ei usko, asian voi käydä tarkistamassa vaikkapa Toranginlahden rantamailla.
Naavan on väitetty hävinneen suomalaismetsistä. Voin vakuuttaa, että naavaa kyllä riittää, kun vain käy katsomassa. Naava on ikuista, niin paljon olen siihen viime vuosina törmännyt.
Kokemukseni mukaan muhevimmat naavaparrat roikkuvat juuri niissä kuusikoissa ja koivujen rungoilla, joissa saha on soinut aikanaan, mailla jotka on harvennettu asianmukaisella tavalla. Hoitamattomassa riukuuntuneessa ja puunvaivaamassa metsässä puut eivät edes humise, eivät viihdy metsäkanalinnut, saati hirvet ja kuusipeurat vasaporukoineen, ei naava, eikä ihminen.