Ilmastokeskustelussa putkahtaa jatkuvasti esiin sanapari lähde ja nielu, viimeksi heinäkuussa 2016. Euroopan komissio esitti, että Suomen pitää osaltaan kajota fossiilisen hiilen lähteisiin, etenkin liikenteensä polttonesteisiin.
Fossiilisista polttoaineista peräisin olevaa hiilen lähdevirtaa ilmakehään tulee hillitä niin, että hiilidioksidin päästömme putoavat 39 prosentilla vuoteen 2030 mennessä.
Näemme muutoksen huoltoasemalla. Nykyiset vaihtoehdot 5 prosenttia vai 10 prosenttia etanolia tankkiin voivat muuntua uudeksi valinnaksi: haluatko autoosi 15 vai 30 prosenttia etanolia? Koillismaan ja Kainuun sahoilta peräisin olevan puruetanolin kysyntä kasvaa.
Nielujen osalta komission ehdotus oli Suomelle tappio. Jo 1990-luvulta lähtien olemme pitäneet ilmastokeskustelussa esillä Suomen hyvin hoidettuja metsiä ja niiden hiilivarastoa eli hiilen nielua.
Luonnonvarakeskuksen laskennan mukaan keskimääräisen metsähehtaarimme hiilen varasto on nyt 36 tonnia hiiltä, alkuaineeksi laskettuna. Siitä on 78 prosenttia maan päällä puiden rungoissa, oksissa ja lehvästössä. Loput 22 prosenttia hiilen nielusta on puiden kannoissa ja juurissa.
Komissio ei katsonut jo varttuneita metsiämme riittävän tehokkaiksi kasvamaan 2020-luvulla vielä lisää niin, että se vaikuttaisi ilmastoon.
Onneksi komissio jätti esitykseensä kaksi takaporttia. Meidän on ensiksi etsittävä metsitykseen avointa maata, missä metsää ei ole kasvanut vähintään 20 vuoteen. Mahdollisia aloja ovat turvesuon pohjat, pakettipellot ja osa kesantopeltojamme. Nopein menetelmä on metsäpuiden lyhytkiertoviljely.
Kun avoimen maan hehtaarin metsittää, hiilen varasto puissa alkaa kasvaa ylöspäin lähtötasolta nollatonnia per hehtaari. Hiilen nieluvirta ilmakehästä uuteen metsään on niin vuolas, että tiukkaa 39 prosentin päästötavoitetta voisi hieman laskea.
Toinen takaportti on pitkän kierron metsiemme hoito. Meidän on pystyttävä vakuuttavasti komissiolle osoittamaan, riittävän kätevällä ja yksinkertaisella laskennalla, että osaamme kasvattaa keskimääräisen metsätilan hiilinielua edelleen nykytasoltaan 36 tonnia per hehtaari. Päästötavoitetta voisi ehkä laskea edelleen.
Sanapari lähde ja nielu juontuu käsitteenä 1950-luvun Yhdysvaltoihin. Tietojenkäsittelyn tiedemies Jay Wright Forrester loi aiheeseen systeemidynamiikan opin. Maailman tason sovelluksensa oppi sai 1970-luvulla, Rooman Klubin ”Kasvun rajat” hankkeessa. Rooman klubi pohti miten ihmiskunnalle riittävät uusiutumattomien ja uusiutuvien raaka-aineiden lähteet. Klubi huokaili myös onko maapallolla nieluja varastoimaan elintasomme nousun aiheuttamat jätteet.
Sittemmin Forresterin opin pohjalta kehitettiin nykyinen kierrätystalouden oppi. Mitä tahansa alkuainetta voi maapallolla kierrättää, kun ymmärtää aineen lähteet ja nielut sekä niiden väliset virrat.
Haastavin on hiilen kierrätys ilmakehän, kasvillisuuden ja maaperän välillä, esiintymismuodossaan hiilidioksidi. Nyt hiilidioksidi ei kierrä esiteollisen kauden tapaan vaan kertyy kiihtyvässä määrin ilmakehään.
Seurauksena on ilmastonmuutos. Se alkoi jo 1800-luvulla. Koillismaalla saamme nauttia lämpimistä kesistä. Lähi-idässä liian lämpimistä kesistä eivät enää nauti maatalous eivätkä ihmisetkään. Kiihtyvä ilmastonmuutos on osasyy Lähi-idän levottomuuksiin, pakolaiskriisiin ja maasta muuton paineeseen.