”Näin unta kesästä kerran, kuinka paistoi päivä Herran, paistoi mulle, paistoi muille, paistoi köyhänkin pihoille...”
Eino Leinon runoilemia kesäunia katselin jo vauvana pikkumökkimme pihalla. Pääsin mökille nukkumaan heti syntymäni jälkeisenä päivänä. Isäni teki rakennustöitä tontilla ja minä kuuntelin vaunuissa kesän ääniä. Mökkirannassa kuuluivat kuikan huudot, lokkien kirkuna ja mökin pihalla pesivien pikkulintujen iloiset viserrykset - moottorisahan äänen ja vasaran naputuksen ohella.
Leikki-ikäisinä rakensimme siskoni kanssa rakennusjäämistä mökkitontille vedenkestävän majan. Se maja oli yksi monista. Katto oli huopaa ja lautaseinät rajasivat olohuoneen, keittiön ja muut huoneet. Lattiakin oli laudoitettu. Maja oli kaiken lisäksi kaksikerroksinen! Nälän yllättäessä haimme läheiseltä kasvimaalta ruuaksi porkkanoita ja metsästä marjoja. Niitä sitten söimme puun kannosta sahatuilta lautasilta. Majassa vierähti useita tunteja hujauksessa eikä kesäsadekaan meitä haitannut.
Alussa lainaamani Eino Leinon runo ”Näin unta kesästä kerran” tuli minulle hyvin tutuksi jo pienenä. Opin sen silloin ulkoa. Muistan tuon runon ja erityisesti kesäisen tunnelman vieläkin hyvin. Kun olin alakouluiässä meillä oli kesäaamuisin tapana lukea runo. Minä, siskoni ja äitini istuimme sohvalla ja vuorotellen jokainen sai valita haluamansa runon. Runo luettiin useampaan kertaan ääneen ja sen sisältöä, sekä sanomaa pohdittiin yhdessä. Taisin valita tuon mainitsemani Eino Leinon runon useamman kerran.
Kasvien tunnistamista harjoittelimme siihen aikaan myös. Mökkitietä kävellessämme kävimme läpi erilaisia kasveja. Tien pientareella ja läheisellä niityllä kasvoivat niittyleinikit, voikukat, siankärsämöt, puna-ailakit, apilat ja horsmat. Neliapilaa etsin viimeksi muutama päivä sitten. Nokkosta laitan marjojen kera pirtelöön. Ensimmäisiä oman pienen maan mansikoita odottelen innolla.
Tänä kesänä nautin luonnosta erityisen paljon. Koiranpennun ansiosta vietän aikaa ulkona joka päivä, entistä enemmän. Koiran tavoin nautin kesästä kaikilla aisteillani. Ennen kuuntelin lenkillä musiikkia kuulokkeet korvillani, nyt kuuntelen mieluummin luonnon ääniä. Näkö, kuulo, haju, tunto ja makuaisti ovat aktiivisina koko ajan. Kukkia maljakkoon poimiessani en voi vastustaa niiden tuoksua. Mökkirannassa maistelin alkukesällä vaaleanvihreitä kuusenkerkkiä. Kuivattuna laitan niitäkin nokkosen tavoin pirtelöön. Silmilläni saan ihailla kesän upeita värejä, joita talvi ei juuri tarjoa.
Vaikka tällä hetkellä asunkin kerrostalossa, tunnen olevani yllättävän lähellä luontoa. Ulos astuessani olen aivan metsän äärellä. Kirjaa pystyn lukemaan parvekkeella, sisällä kyhjöttämisen sijaan. Parvekkeella kuulen lintujen laulun ja tunnen kevyen tuulen vireen. Parveke on suorastaan kesäinen työhuoneeni, jossa kirjoittaminenkin onnistuu erinomaisen hyvin. Luonto pitää minut läsnä hetkessä - läsnäolon harjoitteleminen päivittäin onkin ihmiselle hyväksi. Luonto Kuusamossa on meitä niin lähellä - kaikkina vuodenaikoina.
Aurinkoista Eino Leinon, runon ja suven päivää!