Suurpetokeskus: Eläimet siir­ret­tä­vä toisiin eläin­tar­hoi­hin tai lo­pe­tet­ta­va 31.10 men­nes­sä

Toimittajalta: Bud­je­tin teko voi ah­dis­taa, mutta minulle se toi mie­len­rau­han

Öljy tuoksuu vieläkin: Park­ki­pai­kan alta nos­tet­tu 3500 tonnia saas­tu­nut­ta maata

Mainos: Paikallista tietoa ja ymmärrystä – tutustu Koillissanomiin 1 kk 1 €

Nainen joka löysi pois polulta – Janette Backman on in­si­nöö­ri ja tai­tei­li­ja, jolla on maa­his­peik­ko mat­ka­op­paa­na

Noin 60 päivää vuodesta tunturissa. Janette Backmanilla on paitsi tietoa myös paljon kokemustietoa luonnosta ja siellä olemisesta. Hän on metsätalousinsinööri ja kuvataitelija, joka löysi todellisen luonnon kun poikkesi pois poluilta. –¿Tykkään, että mettä on pystyssä, Janette Backman sanoo.
Noin 60 päivää vuodesta tunturissa. Janette Backmanilla on paitsi tietoa myös paljon kokemustietoa luonnosta ja siellä olemisesta. Hän on metsätalousinsinööri ja kuvataitelija, joka löysi todellisen luonnon kun poikkesi pois poluilta.
Noin 60 päivää vuodesta tunturissa. Janette Backmanilla on paitsi tietoa myös paljon kokemustietoa luonnosta ja siellä olemisesta. Hän on metsätalousinsinööri ja kuvataitelija, joka löysi todellisen luonnon kun poikkesi pois poluilta.
Kuva: Mikko Halvari

Janette Backman on rovaniemeläinen taidemaalari ja kirjailija, joka julkaisi äskettäin esikoiskirjansa. Satu maahispeikosta (Aviador Kustannus 2017) on maalauksin kuvitettu kirja Lapinmaan maahisesta nimeltään Halti.

– Halti on kaihomielinen maahinen, joka Lapin eteläosissa kaipaa avarampiin maisemiin ja lähtee etsimään sitä todellista Lappia. Sinne kaipaan minäkin, Lappiin, joka minun mielestäni siis alkaa vasta Kittilä-Sodankylä korkeudelta, sanoo Kuusamossa opiskeleva rovaniemeläinen.

Kirja on tekijänsä näköinen ja tekijä hahmonsa kaltainen. Innostus pohjoiseen luontoon, mytologiaan ja tuntureihin näkyy ja kuuluu kaikessa mitä tämä nainen tekee.

Janette Backman, 32, rakasti lapsena Rölli-peikkoa, hurmaantui 9-vuotiaana luokkaretkellä tunturi-Lapin maisemista ja tähtitaivaasta, marjasti ja retkeili perheen kanssa, lakkasi piirtämästä ihmisiä kun 13-vuotiaana löysi maalit ja maisemat, opiskeli metsätalousinsinööriksi ja astui pois poluilta.

– Päädyin kartoittamaan uhanalaisia putkilokasveja. Olen tehnyt sitä jo kuusi kesäkautta. Ensimmäisen kesän aikana tapahtui valaistuminen. Olin siihen saakka liikkunut metsässä ja tuntureilla polkuja pitkin ja vaeltanut reiteillä. Olin yksin mettässä, kartta kourassa ja opin kulkemaan siellä missä ei ollut polkuja eikä vastaantulijoita.

Janette Backman oppi tuntemaan miltä tuntuu kokea luonto aidosti.

– Olen sen jälkeen viihtynyt pois poluilta, mennyt maisemiin, jossa ei ole ketään muita. Niin kuin Haltillakin, myös minulla on omat reittini.

Janette Backman on noin 60 päivää vuodesta tuntureilla enimmäkseen vain ollakseen siellä.

Satu maahispeikosta sai alkunsa jo vuonna 2009, kun Janette päätti maalata valkoisen poron punaiselle taustalle. Maalaus kuvittaa nyt kirjan lukua 14. nimeltään Pohjolan yö. Siinä Halti kohtaa uudelleen poroystävänsä Falavin. Maalaus on aivan jotain muuta kuin valkoinen poro kylmän punaisessa valossa.

– En vaan saanut sitä punaista siihen vaan halusin tehdä vihreät revontulet ja tunturit. Lopulta lisäsin vielä maahisen matkustamaan sen poron sarviin.

”Öisin revontulet, pohjanpalot loistivat kaikessa kirkkaudessaan ja mitä pohjoisemmas kulki, sitä kirkkaammiksi nuo taivaiset oppaat kävivät. Esi-isien henget välkkyivät valoina taivaan kannella, suojellen kulkijaa.”

Maahispeikon matka jatkui Backmanin mielessä.

– Tarina minulla oli valmiina jo vuosia, mutta en uskaltanut kirjoittaa sitä yhtään aikaisemmin, ja hyvä niin. Koska halusin kirjoittaa lappilaisen erätarinan, minun täytyi kulkea tuntureilla, että tietäisin miltä tuntuu olla milloin missäkin maisemassa, miten lumi narahtaa; ottaa selvää miten ennen oltiin luonnossa, miltä se näytti, tuoksui ja miten siitä puhuttiin.

Janette Backman luki kymmeniä Lappi-aiheisia teoksia ja imi itseensä paikallishistoriaa, tarustoa, kulttuuriperintöä ja mytologiaa.

– Samuli Paulaharjun 1920-luvulla kirjoittamista muisteluista ja kuvauksista löytyi se henki ja luontosuhde, joka on katoamassa. Halusin kuvata sitä miten luonto ennen koettiin ja miksi sinne mentiin.

Paulaharjun kirjoita löytyi avain kirjoittamiseen.

– Paulaharjun kirjoista tarttuneesta hengestä ja kielestä tuli sen enempää suunnittelematta tyyli, jolla Haltin tarina piti kertoa.

Samuli Paulaharjun kirjojen tavoin Janette Backmanin kirja päättyy sanastoon, joka ystävällisesti tallettaa ja selittää muun muassa luonnonmuodostelmia kuvaavia ja maantieteellisiä vanhoja sanoja; esimerkiksi ”skaidi: laaja maanselänne, ylänköalue kahden joen tai jängän välissä”.

Valtavan taustatyön, kokemustiedon ja erätarinatyylin ansiosta Satu maahispeikosta muistuttaa enemmänkin tietokirjaa kuin satua. Draaman kaari on matala, mutta mytologiaa, paikallishistoriaa, luontokokemuksia, kulttuuriperintöä ja niin edelleen on sitäkin enemmän.

– Kirjoitin kirjan vanhahtavan eräkirjan henkeen ja historiaan pohjautuen, eli on oikeastaan ihan sama seikkaileeko siinä peikko vai sen ajan ihminen.

”Halti asettui paikoilleen ja rakensi loudemaisen majoitteen sopivan suojaiseen kuusannäreikköön. Pieni raitovalkea lämmitti maahispeikon kylkeä yöllä, ja somasti lämminnuotion henkäys hiveli peikoin hartioita, kuin peitellen nukkujaa.” Loude tarkoittaa loudevaatteesta ja tukipuista viritettyä puoliavointa suoja, jonka avoimelle puolelle tehdään tulet ja raitovalkea on pitkästä pöllistä vaakasuuntaan tehty tuli, kertoo sanasto.

Kesät kairassa, talvet maalatessa. Alkava talvi tulee olemaan erilainen. Kuusamossa soveltavan kuvataiteen ja luontovalokuvauksen maisteriohjelmassa opiskeleva Backman uskoo, että maalaaminen jatkuu, mutta erilaisena.

– Minulla on kaipuu pikkutarkasta ja vähän naivistisesta tyylistä uudenlaiseen tulkintaan. Uudella taideilmaisulla haluan ottaa kantaa ja saada ihmiset ottamaan kantaa.

Tykkään, että mettä on pystyssä, Janette Backman sanoo.

– Me voidaan oppia taas tuntemaan miltä maisemassa oleminen tuntuu.

”Koska halusin kirjoittaa lappilaisen erätarinan, minun täytyi kulkea tuntureilla, että tietäisin miltä tuntuu olla milloin missäkin maisemassa.