Politiikka näkyy olevan sellainen asia, joka menee veriin. Ja pysyy. Vaikka kuinka yrittäisi keskittyä halontekohommiin.
Niinpä en malta olla jollain tapaa kommentoimatta viime viikkojen tapahtumia valtakunnassa. Hallituskriisiä ja muuta.
Varmaan olen jossakin kolumnissani maininnutkin, että Antti Rinteen kanssa olin viime eduskuntakaudella jonkinmoinen kaveri. Keskustelimme paljon mm. Sipilän hallituksen linjanvedoista.
Olimme myös aika yksimielisisä siitä, että muutamat vähäosaisiin kohdistuneet leikkaukset olivat liioiteltuja ja että terveydenhuollon asiakasmaksujen korotukset eivät välttämättä olleet paikallaan eikä niillä tasavallan taloutta kovin merkittävästi korjattu.
Pidin ja edelleen pidän Rinnettä rehellisenä miehenä ja kunnon demarina. Hänellä on vain se sama vika kuin minulla ja monella muulla: tulee sanoneeksi ennen kuin ehtii ajattelemaan. Siihen hän kompastui.
Ollenkaan pahana en pidä sitä, että hän työväen puolueen edustajana halusi pitää työntekijöiden puolta – niinhän pitääkin tehdä.
Jos minä vanhana maalaisliittolaisena, terveystyöntekijänä ja vähäosaisten edustajana en pitäisi maaseudun, terveydenhoidon ja köyhien puolta mahdollisuuksieni mukaan, en olisi uskollinen omille ajatuksilleni ja mielipiteilleni. Enkä toteuttaisi kannattajieni tahtoa.
Kun tätä kirjoitustani lehdestä luetaan, SDP on jo valinnut pääministeriehdokkaansa. Sydämestäni toivon, että heidän valintansa kohdistuu toiseen Anttiin. Isänmaa tarvitsee nyt ja tulevaisuudessa keskustan lisäksi aitoja sosialidemokraatteja.
Viimeisinä vuosikymmeninä kansalaisten eriarvoistuminen on mennyt niin hurjaksi, että se olisi ehdottomasti saatava pysähtymään. Ja kääntymään takaisin sille mallille, että tämä isänmaa haluaa ihan oikeasti parantaa vähäosaisten ihmisten asemaa.
Pitää myös huolta niistä, joilla itsellä ei syystä tai toisesta ole siihen kapasiteettia.
Toinen peruste toiveelleni on se, että maan hallitus tarvitsee nyt työrauhaa. Kriisissä syntyneet arvet pitää pystyä parantamaan niin, että arpikudokset eivät rupea kiristämään. Nähdäkseni jämäkällä Antti II:lla olisi tähän työhön paremmat edellytykset.
Joku lukija sanoo nyt heti, jotta miten minä kepulainen näin menen muka neuvomaan toisen puolueen väkeä. Siksipä tätä onkin hyvä kirjoittaa, kun valinta on jo tehty.
Mutta jos demarit valitsevat toisin, pelkään, että lähivuosina tässä maassa on kolme vihreää puoluetta: SDP, vasemmistoliitto ja vihreät.
Ja vihreyden agendan me tiedämme: kaikki ihmiset kehä kolmosen sisäpuolelle, metsät lahoamaan, lihan- ja maidontuottajat kortistoon, liikkuminen muuten kuin jalan, bussilla ja lentokokeilla kielletty.
Lentokoneethan pitää sallia, jotta rikkaat pääsisivät syntyvää suomalaista ankeutta karkuun, aika ajoin.
Suomalainen politiikka näyttää gallupien perusteella menneen pelottelupolitiikaksi. Yhdet pelottelevat maahanmuutolla, toiset ilmastonmuutoksella.
Ja näitä pelotteloijoita kansalaiset gallupeissa kannattavat! Olisikohan ihmisten jo aika herätä?