Nuorena opiskelijana osallistuin kampanjaan, jossa kierrettiin kouluja kertomassa tupakan haitallisuudesta.
Se – tupakan haitallisuus - oli silloin ihan uutta, käytäntö oli vähän toinen. Suurin osa lääkäriopiskelijoista tupakoi, luennoilta poistuttiin oven taakse käytävälle, jossa ei nähnyt kolmea metriä pitemmälle paikalla leijuvan sinisen savun läpi.
Tenttitilaisuudet olivat erikseen: niissä tupakoitsijoille oli varattu OYS:n salissa ne etummaiset penkit, josta savu sitten varmasti leijaili salissa ylöspäin kaikkien nautittavaksi.
Muitakin mielenkiintoisia muistoja olisi. Esimerkiksi kirurgista, joka osastokierrolla tarvitsi mukaan ylimääräisen hoitajan pitelemään tuhkakuppia.
Itse olin koulukierroksella Tervolassa. Kun paasasimme toisen lääkäriopiskelijan kanssa tupakan haitoista, yläasteikäinen kuulijakunta keskittyi pysymään hereillä.
Pikkuisen eloa porukkaan tuli, kun vedimme savukkeellisen savua tehokkaan valkoisen suodattimen läpi ja suodatin muuttui kellanruskeaksi. Jos savu olisi vedetty tupakoitsijan keuhkoihin, koko tuo mönjä olisi jäänyt sinne.
Mutta sydän- tai keuhkosairaudella pelottelu ei tehonnut. Nehän tulevat vasta vanhana, neljänkympin jälkeen tai myöhemmin. Ja nuoren ajatuksissa noin vanhana joutaakin jo vaikka kuolla.
Nuori ajattelee todellisuutena vain huomista, ensi viikonloppua tai korkeintaan ensi kesää.
Tupakkaesimerkki tuli mieleeni, kun mietin vaikuttamista. Sitä, miten toiseen tai toisiin ihmisiin voi vaikuttaa. Vaikuttaa niin, että se muuttaisi käyttäytymistä tai mielipiteitä.
Tätä vaaleissa olevat ehdokkaat nyt yrittävät. Jos tuohon tupakka-esimerkkiin vetoaisi, niin poliitikon yksittäinen – loistavakaan - puhe ei taida vaikuttaa juuri mitään. Jos kuuntelee kolme tai neljä puhetta, niin ehkä sitten. Mutta jos joku kuuntelee samaa poliitikkoa kolme tai neljä kertaa, niin sehän on jo valmis kannattaja.
Mutta jos seuraa julkista mediaa, jossa toistuvasti sanotaan, että ”Sipilä on leikannut kaikkein vähäosaisimmilta”, niin toisto vaikuttaa. Viimeistään kuudennen kuuntelukerran jälkeen tämä on kuulijalle totuus. Julkisen median, esimerkiksi Ylen vastuu on aika suuri. Niin myös sanomalehtien.
Some on sitten oma lukunsa. Jotkut meistä selailevat toistuvasti niitä palstoja, joissa vakuutetaan, että ”maahanmuuttajat ovat rikollisia ja raiskaajia” tai ”metsänhakkuu tuhoaa lastemme maailman”. Se on aika nopeasti seuraajalleen totuus.
Usein on vielä niin, että tällaisten sivujen seuraajat eivät ihan periaatteesta edes lue vasta-argumentteja – mitäpä niistä, valehtelevat silmät ja korvat täyteen.
Kun vielä muistetaan, että tämän ajan ihminen lukee vain iltalehtimäisiä otsikoita ja uutisia ja muutamien rivien some-päivityksiä, asiaperusteinen vaikuttaminen vaikuttaa toivottomalta.
Eikä tämä koske pelkästään politiikkaa, vaan muitakin elämänaloja. Toisten ihmisten kunnioittamista, liikunnan merkitystä tai vaikkapa koirankakan keräämistä kaduilta.