Viime viikolla poistuin kotoani housut niin nurinpäin kuin housut vain voivat jalassa olla. Tällä viikolla huomasin, että toinen sukkani oli ollut, niin ikää, nurinpäin jalassani koko päivän. Ei siinä mitään, mutta olin seissyt kymmenien ihmisten edessä päivän aikana yrittäen olla vakuuttava. Nämä ovat vain esimerkkejä arkisesta mokailustani.
Kun huomasin nurinperisyydet, ensimmäinen tunne oli tietysti häpeä. Nolostumisen peitin remakalla naurulla, mutta sisimmässäni häpeä otti suuren vallan. Vaikka nauroin näille hassuille huolimattomuuksille, syytin itseäni ehkä enemmän siitä, että päädyn niin usein mokailemaan. Jos rauhoittaisin hieman tahtia ja jännittäisin uusia tilanteita vähemmän, pysyisi nolo olokin taka-alalla. Onneksi suurin häpeän aalto katoaa usein yhtä nopeasti kuin se saapuukin.
Häpeä on suurilta osin kasvatuksesta, kulttuurista ja menneistä kokemuksista opittua, mutta myös persoonallisuutemme mukaan tilanteissa heräävä tunne. Itse nolostun aika usein, ja olen tehnyt suuren työn sen eteen, että en jää vellomaan häpeään ja ala syytellä itseäni.
Sosiaalisen median ja menestyksen tavoittelun aikakaudella häpeän tunne on varmasti sekä yhteisö- että yksilötasolla korostunut. Tietyissä määrin häpeä on meille tarpeellinen tunne: se suojelee meitä tekemästä moraalisesti vääriä tekoja ja auttaa ajattelemaan asioita myös muiden näkökannalta. Häpeää koetaan yleensä, kun vertaamme itseämme ja toimintaamme suhteessa muihin.
Kun joka päivä puhelimen ruudulla, tv-mainoksissa ja myös kaupungilla kävellessä vastaan pompahtaa täydellisesti parhaita puoliaan esitteleviä sekä korkeaa statustaan piilottelemattomia ihmisiä, voi tavallinen pulliainen helposti kokea huonommuuden tunnetta sekä myös häpeää omasta asemastaan tai olemuksestaan. Tämä korostuu erityisesti nuorten keskuudessa.
Omassa tilanteessani häpeää aikuisuudessa korostaa varmasti esimerkiksi lapsuudessa koetut erilaisuuden ja huonommuuden tunteet, joita olen pystynyt käsittelemään rakentavasti vasta näin myöhemmin. Jos lapsena koulussa on kuullut jatkuvasti olevansa outo ja vääränlainen, on itsensä häpeämisestä tullut osa minäkuvaa. Pelko hylätyksi joutumisesta kulkee mukana taustalla läpi elämän.
Lapsena saatuja kommentteja ja kokemuksia ei vielä silloin osaa käsitellä, ja myöhemmin täytyy oppia ymmärtämään, mistä omat häpeän tunteet oikeastaan kumpuavat. Olen kiitollinen siitä, että lähipiirini koostuu tänä päivänä ihmisistä, jotka nauravat kanssani ja muistuttavat, että häpeä on usein vain omassa päässäni.
Itse olen koettanut ymmärtää sekä hyväksyä itsessäni sen pienen häslääjän, joka mokailee ja epäonnistuu aika ajoin. Muistuttelen itseäni siitä, että kaikki muutkin mokaavat välillä, ja sehän on ihan ok. Itse ainakin koen muiden mokailut inhimillisyyttä korostavana sekä sympaattisena piirteenä. Nolostumme usein turhaa, turhan helposti ja turhan usein.
Muistetaan siis, että jokainen mokaa joskus, toiset vähän useammin. Jos kuulut kanssani näihin nolojen tilanteiden ihmisiin, tunnen tuskasi. Muistetaan nauraa itsellemme muiden kanssa ja joskus vaimentaa häpeä sillä ilolla, mitä hassut tilanteet tuo tullessaan.