Kolumni

Niina Jormakan kolumni: Kesä kultainen vielä mielessä - talletetaan siitä mieleemme lämpöä syksyn pimeyteen

-
Kuva: Mikko Halvari

Kesämuistot säilyvät kultaisina mielessä läpi vuosien. Tältä kesältä ikimuistoisiksi jäävät varmasti mielen levon taanneet metsäretket sekä myöhäksi venyneet lämpöisät kesäillat kaupungissa. Joku taika siinä on, että juuri kesää muistellaan, sitä odotetaan, siitä nautitaan. Syksyn jo hiipiessä käperrytään omiin koloihimme ajatellen, että ensi kesänä sitten taas.

Itse koen olevani joka vuodenajan ihminen, mutta silti etenkin näin aikuisiällä kesä on tuntunut jollain tavalla erityiseltä. Vaikka joka kesä olen opiskellut tai työskennellyt, on tietty vapauden tunne sisimmässä niin koukuttava, että syksyn viileä saa helposti myös mielialan viilenemään, ainakin aluksi.

Looginen selitys kesän tuomalle energiapiikille on se, että valon määrä lisääntyy. Se tuskin kuitenkaan lienee ainoa syy. Koska itse olen hyvin herkkä aistimaan muiden sanoja ja tunnetiloja, koen, että juuri tämä yhteisöllinen vapauden tunne on se, mikä tarttuu itseenikin. Vielä Kuusamossa asuessani en tätä iloa niin voimakkaasti kokenut, sillä sama arki ja samat kaavat toistuivat eri päivinä, viikkoina, kuukausina ja vuodenaikoina pienen kaupungin piireissä.

Muutettuani pois tuntui, että mikä vain on mahdollista. Jokainen uusi kesä, syksy, talvi, kevät voi tuoda mukanaan muutoksia. Tämä on sekä voimauttava että kuluttava huomio. Kuljen kaupungissa alati tulevaisuutta pohtien, ehkä jopa murehtien. Kesällä saan pienen tunteen siitä, että olen ja elän, tässä ja nyt.

Olen ajan kuluessa huomannut, että kun kesäisin palaan visiitille Kuusamoon jatkuvan vilinän, sukuloimisen ja muun "kerrankin, kun täällä olen" -tekemisen keskelle, tunnen oloni rauhallisemmaksi kuin kaupungissa koskaan. Tyyni olotila sekä kotikaipuu valtaavat sydämeni.

Tiedän, että tämä tunne on ohimenevä ja paluu pohjoiseen tuskin lopullisesti rauhoittaisi seikkailevaa mieltäni. Kuitenkin se, että on kasvanut pohjoisen rauhassa ja kokenut lapsuuden kauniit kesäillat kotirannassa sekä paukkuvat pakkaset koulumatkoilla, juuri Kuusamossa, on ollut merkittävä identiteetin rakennusaine ainakin minulle, ellei jokaiselle pohjoisesta pois lähteneelle.

Kesän tapahtumissa ympäri Suomea vilahdelleet Kuusamon muikkukojut saivat suupielet kääntymään ylöspäin, yhä edelleen. Uusia ihmisiä kesän aikana tavatessani mainitsin lähes poikkeuksetta ensimmäisten joukossa sen, että olen Kuusamosta lähtöisin. Kenellekään ei varmasti jää epäselväksi, että pohjoinen ihmisineen ja luontoineen on tärkeä minulle.

Vuosi vuodelta rakkaus kotiseutuani kohtaan kasvaa. Rakkaudella myös odotan jo seuraavaa kesää, sitä rauhaa, jonka läheiset, valo ja luonto antaa. Tai mikä parempaa, ehkä voin, me kaikki voimme, tallettaa pienen määrän kesän lämpöä ja jonkin rakkaan muiston, sisällämme. Voimme aika ajoin pysähtyä herättelemään sitä talven pimeydessä. Miksi emme voisi myös luoda näitä ikimuistoisia riemunhetkiä ja muistoja myös syksyn aikana pimeyttä valaisemaan.