Joulusta on jo tovi, mutta palaan hetkeksi joulutunnelmiin, sillä jouluhan on tunnetusti rauhan ja rakkauden aikaa. Harmillisesti oma jouluni Kuusamon kotimaisemissa poikkesi tavallisesta, sillä se oli tunnelmaltaan pääosin negatiivinen, mistä itsekin olin yllättynyt. Tämä alavireinen tunnelma oli varmasti täysin omaa syytäni, pahoittelut siis vielä kaikille läheisille, jotka tätä aamukahvinne ratoksi luette.
Kulunut syksy oli omalta osaltani todella vauhdikas ja opettavainen. Haluan arjessani olla samaan aikaan hyvä puoliso, kannustava ystävä, tehokas työntekijä sekä aikaansaava yrittäjä, kaikin puolin kelpo yhteiskunnan palanen mistään joustamatta.
Ehkä ei aina kannattaisi niin kovasti yrittää, koska täytyyhän se kasautunut stressi jollekin joskus purkaa. Se joku on tietysti yleensä äiti. Purkautuminen tosin vaatii myös optimaalisen ympäristön: lapsuuden kodin. Eihän sitä missä tahansa sovi päästää sisäistä lasta valloilleen.
Vaikka haluan tilanteessa kuin tilanteessa käyttäytyä fiksusti ja empaattisesti, joskus äidin helmoihin päästessä taannun viisivuotiaaksi pikkutytöksi, joka ei osaa ilmaista ajatuksiaan kovinkaan aikuismaisesti. Niin noloa kun se onkin myöntää, äidille on helppo kiukutella, kun tietää, että äiti ei hylkää, vaikka mitä sanoisi.
Ehkä tämän paljastuksen syvempi tarkoitus on pohtia sitä, miksi aina pitäisi olla se fiksu ja määrätietoinen aikuinen. Miksi pitäisi olla se iloisin, positiivisin, energisin, jaksavin? Kai jokaisella on oikeus välillä vähän kettuuntua ja kiukutella unohtaen, millainen pitäisi olla, miten pitäisi toimia. Tärkeintä onkin se, että ymmärtää myös hetkellisen purkauksen seuraukset ja osaa lähestyä niitä rakentavasti sekä anteeksi pyytäen.
Heti, kun palasin lomareissultani omaan kotiini, aloin prosessoida asiaa jälleen aikuisen saappaissa. Pyysin anteeksi ja myönsin omalta osaltani riitelyn hölmöyden. Kauempaa on totta tosiaan viisaampi. Kun näkee tapahtumat etäältä, oppii yllättävän paljon itsestään ja löytää ratkaisuja elämässä vallitseviin haasteisiin, jotka ovat aiheuttaneet mielialan laskua.
Arjen pyörteissä saattaa usein väsyttää, ärsyttää ja surettaa, mutta koskaan "ei ole aikaa" pohtia, miksi näin on. Jossain vaiheessa kaikki kasaantunut negatiivinen energia räjähtää ulos kerralla. Tätä sitten kadutaan, itseä syyllistetään ja moititaan. Räjähdyshän on vain luonnollinen reaktio pitkään jatkuneen stressitilan ja pahan olon päätteeksi. Voi, kun riitatilanteita osaisikin aina katsoa itsensä ulkopuolelta ja useammista näkökulmista.
Jos siis pohdit, miten se naapurin Tiina voi olla aina niin hyväntuulinen ja energinen, voi syyksi yrittää luetella esimerkiksi tasaisen elämänrytmin ja terveelliset ruokailutottumukset. Todellinen vastaus, sanoisin, on kuitenkin se, että kukaan ei ole aina eloa ja tarmoa täynnä. Edes se aurinkoisin ilopilleri ei aina jaksa hymyillä, eihän? Luulen kyllä, että Tiinalla, Jormakan Niinalla ja varmasti sinullakin aina välillä kiukuttaa - se on täysin ok.
Niina Jormakka