Usein meillä on pinttyneitä käsityksiä itsestämme. Minä ajattelen olevani huolimaton, jossain määrin epäonnistunut kaikessa, mihin ryhdyn, tiedän myös puhuvani tutussa seurassa liikaa ja vieraassa seurassa liian vähän ja vääriä asioita.
Tosin, kun mainitsen näistä vioistani muille, he harvoin yhtyvät ajatuksiini. Vaikka he ajattelisivatkin samoin, heidän ajatuksensa minusta eivät ole läheskään yhtä negatiivisesti sävyttyneet kuin omani. Tiedostan kyllä, että kaikki ajatukset eivät ole totta, ja vaikka olisivatkin, on ne hyväksyttävä osana itseäni.
Tavoittelen elämää, jossa hyväksyn itseni ja menneet kokemukseni sellaisinaan. Muutenhan elämä olisi melko onnetonta. Samaan aikaan kuitenkin kiinnitän huomioni asioihin, joita haluaisin itsessäni kehittää sen sijaan, että kehuisin itseäni.
Itsetuntoni on nykypäivänä siis suhteellisen vakaa, mutta silti haluan jatkuvasti kehittyä ihmisenä. Miksi en voi olla välillä tyytyväinen ja tsempata itse itseäni? Teen asioita, joita haluan, mutta usein taustalla on lukuisien entäjossien selättäminen: ”Entä, jos epäonnistun? Entäpä, jos häpäisen itseni? Entä, jos joudun vaikeuksiin tai unohdan jotain tärkeää?”
Onneksi tilanne on hallinnassa ja pystyn tarkkailemaan tunteita ja ajatuksia järjellä ja myös hyväksyen, ainakin toisinaan. Näen itsessäni kyllä hyvää, mutta harvemmin tuon niitä esiin edes omissa ajatuksissani.
Olenhan minä löytänyt paikkani Jyväskylästä sekä asettunut monilla tavoin. Olen kannustava ja muiden puolesta iloitseva. Olen rohkea. Olen aktiivinen ja pidän itsestäni huolta parhaani mukaan. Minulla on kauniit isältäni perityt silmät ja lämmin äidiltä peritty sydän. Vaikka voin kehittyä monissa asioissa, onhan minussa paljon hyvää.
Näitä kirjoittaessani tuntuu väärältä tuoda esille hyviä asioita itsessä, mikä on surullista. Haluan esimerkiksi työssäni puhua aiheesta, mutta miten voin aidosti kannustaa muita itsensä arvostamiseen, jos asenteeni itseäni kohtaan on vinossa? Onneksi on mahdollisuus muuttaa ajattelun suuntaa ja todeta se hyvä, mitä meissä on.
Suomalaiseen vuorovaikutuskulttuuriin ei kuulu itsensä korostaminen; vaikka tahtona ei olisikaan kerskailla, sellaiseksi itsensä kehuminen tulkitaan. Myös suomalainen tutkimus ja asiantuntijatyö keskittyy vahvasti ongelmien erittelyyn ja analysointiin sen sijaan, että luotaisiin kuvaa hyvästä elämästä.
Ehkä suomen kielestä myös puuttuu lempeät ja kauniit itsekehun termit, tai ainakaan niitä ei oteta kovin vakavasti. Käsitteet kuten henkinen kasvu, optimismi tai itsemyötätunto ovat monelle ”hippiosastoa”. Vai voiko leimaaminen johtua siitä, että ei ole kosketuksissa oman sisäisen maailman kanssa ja täten on vaikea ymmärtää, mitä näillä sanoilla, käsitteillä ja kokemuksilla tarkoitetaan?
Ymmärsit tai et, voit kuitenkin pysähtyä hetkeksi miettimään. Missä sinä olet hyvä, missä olet viime aikoina onnistunut? Mitä hyvää olet tehnyt tai sanonut? Mistä kohdasta kehossasi pidät erityisen paljon? Keskity näihin hyviin asioihin pieni hetki ja katso, millainen vaikutus sillä on päivääsi.