Viime viikkoina olen kuullut useaan otteeseen huokailua siitä, kuinka pimeys väsyttää ja kiukuttaa. Ymmärtäähän sen, suomalainenhan joutuu vuoden sisällä sopeutumaan mitä erilaisempiin ympäristön muutoksiin. Valon väheneminen lienee niistä se vaikein kohdata.
Syksy, pimeys ja sen tuoma väsymys tulevat joka vuosi yllätyksenä. Hassua, sillä luulisi, että vuosien kokemus olisi tässäkin asiassa eduksi.
Kun pimeys vie voimiasi, muistatko hidastaa tahtia ja varautua väsymykseen? Ehkä pimeyden tuomaa väsymystä voisikin jo ennakoida kesän aurinkoisina päivinä, kun miettii syksylle haalittavaa tehtävälistaa.
Jokainen meistä käy läpi haastavia ajanjaksoja elämässään, eikä niitä tule vertailla toisten kokemuksiin. Jos pimeydestä ja kylmyyden tuoma väsymys tuntuu pahalta, voi siitä sanoa ääneen, voi pyytää apua ja ottaa aikaa itselleen. Jos tekemistä ja aikatauluja on liikaa, ei ole häpeä myöntää, ettei pystykään.
Ennen pimeyttä aktiivinen arki tuntuu jännittävän kutkuttavalta, uudet kuviot saavat innostumaan. Pimeyden hiipiessä myös väsymys alkaa usein valua arkeen. Aamut tuntuvat takkuisilta ja aikataulut tuntuvat raskaammalta kohdata kuin ennen.
Itsekin huomasin kirjoittaneeni muistioon syksyn alkuhuumassa, että joku syksyn kolumneistani voisi käsitellä sitä, kuinka tämä syksy on intoa ja toiveita täynnä. No, aihe vaihtui lennosta, kun palasin tuohon kuukauden takaiseen muistiomerkintään todeten, että myös väsymys on hiipinyt intoilun sekaan. Asia naurattaa, mutta hei, aina on mahdollisuus tehdä tilanteelle jotain ja kesyttää väsymys, ajattelen.
Moni porhaltaa väsymyksestä huolimatta viikosta toiseen aikataulujen keskellä, eikä aikaa itsensä kuuntelemiselle jää. Lepotaukoa siirretään ensi viikonloppuun, siitä seuraavaan viikonloppuun ja aina vain eteenpäin. Ajatellaan, että mitä pidempään sinnitellään, sitä parempia ollaan.
Tai ehkä pimeyden tuomaa väsymystä yritetään sysätä pois liialla touhuamisella, mikä auttaa hetkeksi. Jos on väsy, täytyy kuitenkin muistaa levätä. Kasaantunut uupumus iskee yleensä voimakkaana aaltona jossain vaiheessa.
Kysymme viikon aikana tapaamiltamme ihmisiltä useasti: "Mitä kuuluu?", mutta kuinka usein kysymme tämän tärkeän kysymyksen itseltämme?
Koska olet lukenut kolumnin lähes loppuun asti, sinulla tuskin on juuri nyt palava kiire minnekään. Siksipä on myös oivallinen aika ottaa muutama minuutti itsellesi, pysähtyä, hengähtää ja pohtia. Nyt on hetki aikaa vastata itsellesi, rehellisesti, kysymykseen: "Mitä kuuluu?"