Alakerta | Petri Karjalainen / petri.karjalainen@koillissanomat.fi
Opiskeluaikana tienasin voita leivälle rautakaupan varastolla. Työskentelin suurimman osan vuodesta ”tulee töihin tarvittaessa” -sopimuksella.
Yleensä ahnehdin listalta sunnuntaivuorot, kun niistä sai tuplapalkan. Sunnuntaisin tehtiin neljän tunnin työpäivää, sillä kauppa ei sääntelyn takia saanut olla pidempään auki. Meille opiskelijoille olisi passannut työpäivään mittaa lisääkin, ja ehkä kauppiaalle myös, kun elettiin Oulun Nokia-huuman kuumimpia vuosia. Insinöörit rakensivat talojaan, ja parhaiten aikaa rautakaupassa käyntiin oli sunnuntaisin. Ihmiset olivat hyvällä tuulella ja kiireettömiä.
Meitä osa-aikaisia opiskelija-työntekijöitä oli talossa useita, enkä muista, että työsopimus olisi koskaan herättänyt pahaa verta. Me opiskelijat saimme töitä, perheelliset vapaansa, yritys liikevaihtoa palkkojen maksuun ja kansantalous veroja. Kaikki voittivat.
Me poloiset opiskelijat emme yksinkertaisuuttamme tajunneet, että meitä oli ”orjuutettu” nollatuntisopimuksella, jota nyt tietyissä piireissä kovasti paheksutaan.
Operaatio vakiduuni ajaa vasemmiston tukemana säännöstä, jonka mukaan työntekijälle on taattava töitä vähintään 18 tuntia viikossa. Luojan kiitos, ettei pykälää älytty ehdottaa meidän nuoruudessamme. En millään olisi ehtinyt tehdä niin paljon, kun piti päätyönä opiskella ja tehdä kaikkea, mitä nuoruuteen kuuluu.
Suomalainen on kummallinen: vaatii raivokkaasti sääntöjen purkamista, mutta kuitenkin haluaa niitä lisää. TNS Gallupin mukaan 58 prosenttia suomalaisista haluaa kieltää nollatuntisopimukset lailla.
Valtaosa työnantajista on kuin nuoruuteni työnantaja: tarjoaa täysaikaista työtä, jos mahdollista ja työntekijä sitä haluaa. Kun kaikilla aloilla ei ole tarjota työtä tasaisesti läpi vuoden, viikon ja vuorokauden, tarvitaan osa-aikaisia. Suomessa osa-aikatyötä tehdään eurooppalaisittain vähän. Tilastokeskuksen mukaan neljä prosenttia palkansaajista työskentelee nollatuntisopimuksella. Heistä joka toinen on alle 25-vuotias. Joukkoon mahtunee melkoinen määrä opiskelijoita.
Varmasti on heitäkin, jotka tekevät nollatuntisopimuksella vasten tahtoaan. Elävässä elämässä kaikki ei suju kitkatta, mutta jokainen järkevä työnantaja yrittää oman etunsa tähden järjestää asiat niin, että työntekijä on tyytyväinen. Mutta jos ravintolassa neljä vilkasta tuntia illassa, niin minkä teet. Asiakkaat ja yrittäjän palkanmaksukyky eivät lainsäätäjän mahtikäskyllä lisäänny.
Petri Karjalainen
petri.karjalainen@koillissanomat.fi