Uusi tietosuojalaki hyväksyttiin eduskunnassa viime vuoden marraskuussa, ja se tuli voimaan tämän vuoden alussa. Se on tuonut muassaan monia käytännön ongelmia. Muun muassa Kuusamon ensi vuoden TOP 5:n tavoitteissa kolmannella sijalla on, että paikkakunnalla on nuorisotakuun mukaisesti enintään 50 työtöntä nuorta. Samanaikaisesti, kun tällainen tavoite on Kuusamolle asetettu, tietosuojalain mukaan ELY-keskus ei saa antaa kaupungille näiden työttömien nimiä eikä yhteystietoja, jotta heidät voitaisiin ottaa kaupungin hellään huomaan ja ohjata kukin nuori juuri häntä kiinnostavalle työllistymispolulle.
Eräällä toisella paikkakunnalla kiellettiin ensi vuonna kolmannen sektorin yhdistyksiä kokoontumasta vanhusten palvelutalon kokoustiloissa, koska heidät koetaan uhkaksi siellä asuvien henkilöiden tietosuojaa ajatellen. Viranomaisten mukaan uudistuksen uskotaan lisäävän turvallisuutta samanaikaisesti, kun meistä löytyy netissä tietoa jos minkälaista.
Ei tarvitse, kun käydä tietokoneella etsimässä halvinta lentoa Helsinkiin, niin heti on Facebookissa matkatarjouksia Kuusamosta Helsinkiin. Vauhdilla digitalisoituva arki tuo tullessaan samaa vauhtia kasvavia uhkia, muun muassa tietomurrot, joilla voidaan kaapata miljoonien ihmisten luottokorttitietoja ja salasanoja.
Lain mukaan yrityksille ja muille henkilötietoja tallentaville organisaatioille – esimerkiksi sosiaaliselle medialle, ruokakaupoille, harrastusseuroille – se tarkoittaa muun muassa sitä, että rekisterinpitäjän on kyettävä tarvittaessa yksilöimään kaikki yksittäisestä ihmisestä kertyneet henkilötiedot koko tietomassastaan, ja pyydettäessä ne on siis pystyttävä myös poistamaan. Henkilötietoja ovat kaikki ne tiedot, joiden perusteella henkilö voidaan tunnistaa joko suoraan tai epäsuorasti. Nimi on tietenkin yksinkertaisin esimerkki.
Tämä lain kohta on johtanut suorastaan huvittaviin tilanteisiin. Paikkakunnalla, jossa lähes kaikki ja ainakin saman yhdistyksen tai kerhon jäsenet tuntevat toisensa, ei saisi lain mukaan enää pitää vieraskirjaa, josta selviäisi, ketä on missäkin tilaisuudessa ollut paikalla. Ja kun seura tekee kesäretken, niin matkanjohtaja ei saisi lain kirjaimen nojalla järjestää nimenhuutoa, ketä on paikalla ja valmiina lähtöön.
No, järjestöt voivat aina joustaa, kun yhdessä niin sovitaan. Toista on viranomaisten kohdalla, joita laki velvoittaa. Kun soitin Kuusamon nuorisotakuun merkeissä työ- ja elinkeinoministeriöön, siltä sanottiin, että valtionhallinnossa jokaisella viranomaisella on oma tietosuojavastaava. Hän ei tietenkään ole kokopäivätoiminen, mutta kuitenkin. Meillä on varaa tällaiseen hallinnolliseen työhön, niin samanaikaisesti Suomesta puuttuu tekeviä käsipareja esimerkiksi vanhusten huollosta.
Kuka tällaisia lakeja säätää? Voitaisiinko ainakin lain soveltamisessa käyttää maalaisjärkeä?