Alakerta | Aleksanteri Pikkarainen / aleksanteri.pikkarainen@koillissanomat.fi
Särki, ahven, kiiski, hauki, siika, harjus ja taimen. Siinä kalalajit, jotka ovat kovaa vauhtia sulavilla jäillä tänä talvena pilkkireiästä nousseet.
Hauki, siika ja ahven ovat pääosin päätyneet savustuspöntön kautta ruuansulatusjärjestelmään. Pieniä kaloja on maistellut koira. Osa on päässyt takaisin kasvamaan.
Täytyy myös tunnustaa, että iso tukku punasilmäisiä kaloja on päätynyt Oulun jätteenpolttolaitoksen uuniin ja bioenergiaksi.
Ajauduimme kollegan kanssa keskusteluun siitä, mikä on oikeaa kalastusta ja mikä ei. Minä olen sitä mieltä, että kaikki kalastus on oikeaa kalastusta. Kaikki kalastus on hyväksi, etenkin kalastajalle. Näin sanon intohimoisena aktiivikalastajana. Aktiivikalastaja olen paitsi siksi, että ramppaan kalalla niin paljon kuin kerkeän, myös siksi, että kalastan vapavälineillä.
Siinä missä kalastus tuottaa kaikissa muodoissaan mielihyvää kalastajalle, ei kaikki kalastus suinkaan ole hyväksi kaloille.
Verkko- ja muulla pyydyskalastuksella on tuhottu erittäin laajasti suomalaisia kalakantoja. Erityisesti lohikaloja. Merilohi ja -taimen, siika- ja harjuskantoja, saimaannieriä, myöskin kuhaa ja monta muuta. Ahneuksissaan pyydyskalastusta kohdistetaan aivan väärin.
Verkoilla, rysillä ja nuotilla kun ei pitäisi tappaa vaikkapa Kitkajärven alamittaisia taimenia, vaan pyytää pois vähempiarvoista kalaa, särkeä ja muuta. Monet kalastuskuntien ahkerat miehet sitä täälläkin tekevät. Mittaamattoman arvokasta hoitokalastustyötä. Työtä, jota julkiset tahot eivät tue yhtään mitenkään.
Väitän siis, että vapakalastus on kaikkein parasta kalastusta. Oikeinta kalastusta. Miksikö? Puhun taas omasta puolestani.
Kuluneena talvena olen käyttänyt kalastukseen nelinumeroisen summan rahaa. Olen hankkinut lumikengät, metsäsukset, uuden kairan, nipun vapoja ja muita vehkeitä, eikä näihin yksi tuhatlappunen riitä. Kaikki tämä raha on jäänyt paikallisiin liikkeisiin. Suurin osa ostamastani tavarasta on ollut vieläpä kotimaista.
Investoinneillani olen saanut joskus ruokakalat ja ennen kaikkea mittaamattoman määrän mielenrauhaa ja raitista ilmaa.
Yksikään kalakanta ei minun kalastuksestani kärsi. Eikä muidenkaan vapamiesten, jotka vastuullisesti käyttäytyvät. Vapakalastajan yksittäisen saaliskalan arvo voi olla helposti satoja euroja. Varsinkin jos on yhtä huono saamamies kuin minä. Kun kalan laskee takaisin ja sen saa seuraava vapamies, arvo tuplaantuu.
Kunpa kalakantamme voisivat hyvin. Kunpa meidän rahamme joskus kelpaisivat vielä paremmin.
Aleksanteri Pikkarainen