Minä kuulun niihin kolmeentoista prosenttiin suomalaisista, joiden nukkumaanmeno venyy ja venyy, eikä aamuherätyksistä meinaa tulla mitään. Olen luovimmillani iltayöstä ja tylsimmilläni aamupäivällä. Aamulla mikään ei onnistu, mutta illalla ajatus lentää ja energiaa riittää vaikka mihin, ja jos saisin itse määritellä vuorokausirytmini, nukkuisin suunnilleen yhdestä yhteentoista.
Olen ehdottomasti sitä mieltä, että ilta ja yö ovat ihmisen parasta aikaa. Kun koti on hiljainen, tilaa riittää omille ajatuksille ja rentoutumiselle. Illalla olen myös virkeimmilläni ja tehokkaimmillani: esimerkiksi kokeisiin valmistautuessani en saa mitään aikaiseksi ennen iltaseitsemää, mutta kun pystyn aloittamaan, voin saada koko koealueen hyvin kerratuksi parissa tunnissa.
Nykymaailmassa iltaunisen on yhä parempi olla. Vaikka moni asia yhteiskunnassamme toimii toki vieläkin kahdeksasta neljään, saa lähikaupasta leipää ja jogurttia vielä puoli kymmeneltäkin, ja netissä asioita voi hoitaa minä tahansa vuorokaudenaikana. Kouluun on toki mentävä lukujärjestyksen mukaan, mutta lukiossa omiin aikatauluihin voi jo itsekin vaikuttaa. Työelämässäkin aletaan yhä useammin heräämään erilaisten unirytmien tarjoamiin mahdollisuuksiin.
Olen myös huomannut, että parhaat keskustelut syntyvät lähes poikkeuksetta yöllä. Kavereiden kanssa jutellessa öiset tunnit kuluvat kuin siivillä. Keskiyön jälkeen on syntynyt myös monen monta hyvää ideaa, muun muassa reissusuunnitelmia ja useampia aiheita kolumneihinkin.
Ihmisen luontaisen vuorokausirytmin määrittelevät pääosin perintötekijät. Minunkin iltavirkkuudelleni löytyvät geneettiset perusteet aika läheltä: mummulassa käydessäni minulla ja mummullani on tapana valvoa yhdessä aamuyöhön ja jutustella maailmanmenosta.
Tutkimusten mukaan iltavirkkujen sisäinen kello jätättää luonnostaan ja vuoden aikana eroa aamuihmisiin voi kertyä jopa useampia päiviä. Se taas vaikuttaa muun muassa vastustuskykyyn.
Nämä riskit voi onneksi koettaa minimoida terveellisellä ruokavaliolla, säännöllisellä liikunnalla ja vaikka se vaikeaa onkin, mahdollisimman säännöllisellä unirytmillä.
On hienoa, että monet tuntemistani ihmisistä nauttivat varhaisista aamuista, rauhallisista tunneista ennen kuin muut heräävät ja aikaisista nukkumaanmenoista. Kun lähtee heti aamusta liikkeelle, päiväkin tuntuu varmasti pidemmältä, puhumattakaan siitä, kuinka energisen olon vaikkapa aamulenkistä saisi.
Ihmettelen kuitenkin, miten jotakuta voi kiinnostaa toisten vuorokausirytmi niin paljon, että asian paheksumiseen jaksaa käyttää energiaansa. Erityisesti nuorten erilainen vuorokausirytmi kuitataan liian usein vain laiskuudeksi tai kapinoinniksi. Omimmalle vuorokausirytmilleen on kovin vaikea tehdä mitään, eikä siihen taida olla tarvettakaan niin kauan kuin rytmi toimii ja tuntuu hyvältä. Onneksi erilaisille nukkujille riittää tässä maailmassa tilaa.