Kuusamon Torankijärven Kitroninpuron niskalle muutamia päiviä sitten laitetulla rysällä tehdään koekalastusta, jotta nähdään, nouseeko särki pyydykseen.
Kysymyksessä on Kuusamon energia- ja vesiosuuskunnan (Kuusamon EVO) koekalastus-hanke. Hanketta jatketaan myös ensi syksynä sekä myös ensi vuoden keväällä ja syksyllä.
– Hankkeen taustalla on pyrkimyksenä pienentää Torankijärven kuormitusta. Samalla, mikäli särki käy pyydykseen, paikalliset kalastajat voivat hyödyntää saamansa saaliin, Kuusamon EVO:n verkostopäällikkö Kimmo Viinikka kertoo.
– Olemme saaneet hankkeeseen luvat kahdeksi vuodeksi elyltä ja Kuusamon Kirkonkylän kalastuskunnalta, Viinikka jatkaa.