Alakerta | Riina Puurunen / riina.puurunen@koillissanomat.fi
Olipa kerran männinkäinen. Se asui pohjoisen poikkikadun kolmannen korttelin keltaisen talon kivijalassa, oli asunut aina. Syntyjään se oli männinkäinen, niin kuin sen sisaretkin, äiti-männinkäinen ja isäkin olivat. Männinkäisperheen kissa ei ollut männinkäinen. Se oli hämähäkki.
Eräänä päivänä männinkäinen huomasi, onneksi päivällä eikä illalla, olevansa kotona aivan yksin. Vanhat männinkäiset olivat kuolleet jo aikapäiviä, kissa kutonut verkkonsa muualle ja männinkäissisaret painuneet omille teilleen kuka mihinkin.
Männinkäinen kauhistui ja juoksi 368 porrasta ylös kivijalasta suoraan kadulle. Edelliset kolhut unohtaneena se törmäsi ensimmäiseen ohi kiitävään saappaaseen.
Tuoksui makealle ja kaikki oli keltaista ja vihreää. Kun männinkäinen avasi silmänsä ja nousi, värit hävisivät ja tuoksu karkasi. Männinkäinen seisoi tyhjässä karkkipussissa, jota tuuli nyki. Kaupungintalon kolmanneksi ylimmällä portaalla männinkäinen kaipasi heti kotikivijalkaa ja tuli sen yksinäisestä huoneesta surulliseksi.
Mikään ei ole niin surullinen kuin tyhjä karkkipussi, ajatteli männinkäinen ja murtui. Siinä se itki, maailman surullisin männinkäinen, ja todennäköisesti myös lähitienoon ainut.
Männinkäisen onneksi maailmassa on sellaisia, jotka kulkevat punaisissa tennareissa.
Se ei enää koskaan ikävöinyt kutovaa kissaa eikä kivijalan satoja portaita köllötellessään milloin kyniä kuljettavan pussin pehmeässä taskussa ja milloin viivoittimen ja pyyhekumin välissä levollisessa tunnelmassa.
Männinkäinen oppi pitämään muistilappujen mukaansatempaavuudesta ja varsinkin kirjojen hiirimäisistä korvista, jotka tärisivät, kun jättiläisen kissa, joka oli kissa, työnsi kuononsa koululaukkuun. Silloin männinkäinen ryömi kirjan sisään. Ja siinä tarinassa olleessaan männinkäinen lakkasi pelkäämästä tyhjiä karkkipapereita ja tiesi, ettei se olisi enää koskaan yksin.
Sen pituinen se.
Tämä satu syntyi ajattelemalla pienestä isoon ja alhaalta ylös. Sadut ovat ihmeellisiä. Jostakin ne tulevat, eikä niitä ilman ole hyvä olla.
Hyvää Satupäivää. Sitä vietetään tänään.
Riina Puurunen