Ensimmäiset Olympiakisat, josta minulla on selvät muistikuvat, olivat vuoden 1964 kisat Itävallan Innsbruckissa. Siellähän 15 km ja 30 km kullat nappasi kisoissa ”Mister Seefeldiksi” valittu, kaikkien aikojen hiihtäjälahjakkuus Suomessa, eli Eero Mäntyranta. Mäessä Veikko ”Viki” Kankkonen päätyi mitaleissa tasoihin Norjan Thoralf Enganin kanssa ja kumpikin sai kullan ja hopean: Kankkonen voitti pikkumäen ja Engan ison mäen. Silloin hyppääjät saivat hypätä kolme hyppyä, joista kaksi huomioitiin pisteisiin.
Suurmäessä Kankkonen horjahti pahasti toisessa hypyssään ja kosketti omien sanojensa mukaan kädellään alastulorinnettä. Yksi tuomari katsoi hypyn kaatuneeksi, kolme antoi huippupisteet ja suomalainen mäkituomari Hannu Koskivuori siltä väliltä, eli 15 pistettä. Nämä olivat Kankkosenkin mielestä ainoat oikeat pisteet, mutta kansa halusi lynkata Koskivuoren ja hänet muistetaankin parhaiten juuri tästä ”mokastaan”, vaikka hän teki myöhemmin pitkän päivätyön Hiihtoliiton puheenjohtajana ja Olympiakomitean varapuheenjohtajana. Kisoista Suomi sai kolme kultaa, neljä hopeaa ja kolme pronssia.
Kisat innostivat meitä pojan- ja tytönnassikoita hiihtämään hyppäämään. Ja jokainen halusi olla Kankkonen, eikä Engan, joka eräässä lehtikuvassa veteli tupakkia ja se oli kovasti urheiluun innostuneesta inhottavan näköistä ja epäurheilijamaista. Sitä me muiden poikien kanssa kovasti ihmeteltiin, kun yksi poika halusi olla ”Jäännenperi” ihailemansa ruotsalaisen suurhiihtäjän Sixten Järnbergin mukaan. Taisi kuitenkin ihmettelymme olla vain kateutta, sillä Järnberg voitti olympialaisissa 4 kultaa, kolme hopeaa ja 2 pronssia ja oli muutenkin hurja mies.
Järnberg oli syntynyt Morassa ja tarina kertoo, että hänen nyrkkiensä kovuuden saivat kokea seitsemän lättähattua, jotka Sixten oli pistänyt samaan pinoon juhlapaikan pihalla ja saanut siitä hyvästä porttikiellon tansseihin. Mehän emme tuosta mitään silloin tienneet ja meitä paljon enemmän innostaneen Mäntyrannan olympiasaalis oli taas 3 kultaa, 2 hopeaa ja 2 pronssia. Näin henkilökohtaisesti hänen hiihtoaan muutaman kerran ihan läheltä ja kyllä se oli höyhenenkeveää tanssia ladulla, mutta silti vauhti oli kova ja suu hymyssä.
Historiasta kannattaa nostaa vielä esiin ”jääkenttien Nurmi”, eli luistelija Clas Thunberg, joka hallitsi luistinratoja 1920 – 30 luvuilla yhdessä norjalaisen Ivar Ballangrudin kanssa. ”Clasu” voitti 5 kultamitalia, yhden hopean sekä pronssin. Hän oli lapsena ja vielä nuorenakin heikkovoimainen ja kalvakka ja ilmeisesti ruoan puutteesta johtuvan näivetystaudin hoidoksi lääkäri oli määrännyt riutuneen Clasin polttamaan 30 Sampo-tupakkia päivittäin. Ilmeisesti hoito tepsi tai miehet, ja jopa poikasetkin, olivat silloin oikeasti rautaa ja laivat vain helposti ruostuvaa järvimalmia.
Suomen kaikkien aikojen mitalirikkain päivä sekä kesä- että talviolympialaiset huomioon ottaen on tähän päivään mennessä ollut vuoden 1984 Sarajevon olympialaisissa sunnuntaina 12. helmikuuta. Silloinhan Marja-Liisa Hämäläinen (Kirvesniemi) voitti 5 km kultamitalin, Matti Nykänen oli pikkumäen kakkonen ja Jari Puikkonen kolmas. Yhdistetyssä Jouko Karjalainen oli toinen ja Jukka Ylipulli kolmas, eli yhteensä viisi mitalia.
Paraneekohan tuon maagisen sunnuntain ennätys milloinkaan? Myös Sarajevon kisojen kokonaismitalisaalis, eli 4 kultaa, 3 hopeaa ja 6 pronssia on ennen nyt käynnissä olevia kisoja vaikeasti lyötävissä oleva ennätys. Yhteensä Suomi on voittanut talviolympialaisissa 42 kultaa, 62 hopeaa ja 57 pronssia, eli yhteensä 161 mitalia. Jo näiden lukujen tähden meidän urheilua seuraavien on hyvä pitää mielessä yksi asia.
Liikunta kannattaa aina.