Helena Matila helena.matila@koillissanomat.fi
Koulutielle on Suomessa tänä syksynä säntäämässä lähes 60 000 ensiluokkalaista. Koulun alkaminen on merkittävä virstanpylväs koko perheelle. Lapsille koulun alkaminen merkitsee paitsi potkua tiedollisten ja taidollisten valmiuksien kehitykseen, ennen kaikkea kaveripiirin laajenemista, uusia kokemuksia ja harrastuksia. Lapselle tulee uusia auktoriteetteja vanhempien rinnalle ja hänen päiväänsä rytmittävät lukujärjestys ja kotitehtävät sekä mahdolliset aamu- ja iltapäivähoidot.
Paitsi lapselle on koulun alkaminen kova paikka myös vanhemmille. Oman esikoisen koulutien alkaminen on herättänyt monia kysymyksiä ja huolenaiheita. Löytääkö lapsi paikkansa kaveriporukoista, osaako huolehtia itsestään ja tavaroistaan koulupäivän aikana? Onko lapsi tarpeeksi vahva ja kypsä koulunkäyntiin, kantavatko siivet? Vanhemmat tuntevat itsenäistyvästä ja kotoa irtautuvasta lapsestaan samanaikaisesti sekä ylpeyttä että luopumiseen liittyvää haikeutta.
Koulun alkaminen itsenäistää lasta vanhemmistaan uudella tavalla, vaikka hän olisikin ollut päivähoidossa. Koulussa lapselle tapahtuu päivän mittaan paljon asioita, joista vanhemmat eivät tiedä mitään.
Lapsi odottaa usein innolla uusia, kouluun liittyviä asioita. Lapselle annettu vastuu omien asioiden huolehtimisesta kasvaa selvästi ja hän joutuu selviytymään yksin. Annettu vastuu saa koulukkaan tuntemaan itsensä isoksi ja tärkeäksi, kykeneväksi askareisiin, joita ei pienempänä vielä hänelle luotettu.
Lapsi nauttii itsenäistymisestään, mutta vanhemmuus ei kuitenkaan lopu koulun alkamiseen. Lapsi on äitiä ja isää tarvitseva lapsi vielä koululaisenakin. Koululainen tarvitsee vanhempiaan yhtä lailla kuin ennenkin, turvallisuuden, tuen ja hoivan antajina, asioiden ja tunteiden jakajina.