Voisi olla niin, että arvioitaessa 1900-luvun jälkipuoliskon tärkeimpiä suomalaisia runoilijoita korkeimmalle nostettaisiin Eeva-Liisa Manner, Paavo Haavikko, Pentti Saarikoski ja Ilkka Pitkluoto.
Kolme ensimmäistä ovat tuttuja nimiä, mutta kuka on Ilkka Pitkluoto?
Hän oli Uudessakaupungissa syntynyt, ylioppilaselämässä Turussa aktiivisesti vaikuttanut nuori runoilija, jonka elämä päättyi tapaturmaisesti 22-vuotiaana vuonna 1965.
Pitkluoto eli aikana, jolloin ihmisen elämä ei tallentunut samalla tavoin internetiin kuin nykyisin. Ainoa lähde, josta hänen henkilötietojaan olen löytänyt, on Ryhmä 66 -niminen antologia, jonka kirjoittajiin Pitkluoto kuului. Teoksessa julkaistiin postuumisti 25 hänen runoaan.
Pitkluodon parhaat runot ovat lähes Saarikosken tasoa. Olisi ollut täysin mahdollista, että hänestä olisi kehittynyt samanlainen sukupolvensa ääni kuin Saarikoskesta aiemmin tai Arto Melleristä vuosikymmen myöhemmin.
Ilkka Pitkluodon kohtalo kertoo elämän sattumanvaraisuudesta, mutta samalla se johdattaa pohdiskelemaan ihmisen elämän toteutumista yleensäkin.
Kuinka pitkälle elämänsä suunnan voi itse määrätä? Onko ihminen oman onnensa seppä niin kuin suosittu näkemys kuuluu vai pelkkä aaltojen heittelemä ajopuu?
Ajatus ihmisestä oman elämänsä määrätietoisena rakentajana tuntuu lähinnä omahyväiseltä. Jotta pääsisi toteuttamaan unelmiaan, monen perusedellytyksen täytyy ensin olla kunnossa. Terveenä syntyminen vauraaseen perheeseen elinvoimaisella paikkakunnalla, joka tarjoaa runsaasti mahdollisuuksia kehittäviin harrastuksiin, on menestyksekkään elämän hyvä lähtökohta.
Julkisuuden henkilöiden taustojen tarkastelu vahvistaa oletusta. Usean näyttelijän vanhemmat ovat myös näyttelijöitä. Suomen rikkaimmat henkilöt ovat saaneet rikkautensa perimällä. Myöskään Hjallis Harkimon, Vesa Keskisen, Alexander Stubbin tai Björn Wahlroosin ei ole tarvinnut aloittaa omaa menestystarinaansa aivan nollasta.
Yksi tärkeistä tekijöistä menestyksessä on usko omiin kykyihin. Ministerit Anne Berner ja Sanni Grahn-Laasonen ovat osoittaneet, että jopa sellaisista yhteiskunnan kivijaloista kuin Valtionrautatiet ja koulutus on mahdollista repiä säästöjä, kun vain tahtoa riittää.
Berner nousi sukunsa yrityksen Vallila Interiorin toimitusjohtajaksi 25-vuotiaana isänsä Rudolf Bernerin jälkeen. Myös Grahn-Laasosen isä on vaikutusvaltainen herra, Forssan Lehden päätoimittaja Kari Grahn. Lienee selvää, että menestyvä isä on oivallisempi apu itsetunnon kehittämisessä kuin sohvalla tokkuraisena makaava sekakäyttäjäisä.
Onni näyttää tulevan ennemminkin kultalusikka suussa syntymisestä kuin yksin sen seppänä ahertamisesta. Toki myös lahjakkuus on tarpeen, mutta sekin on yleensä äidinmaidossa saatua.
Ihmistä ei kuitenkaan voi pitää pelkkänä ajopuunakaan. Esimerkkejä noususta omalla työllä vaatimattomista lähtökohdista menestykseen on vaikka kuinka paljon, eräinä tunnetuimpina presidentit Urho Kekkonen, Mauno Koivisto ja Tarja Halonen.
Jos Ilkka Pitkluoto olisi elänyt pitempään, hänet ehkä muistettaisiin tänä päivänä radikalismistaan. Yhtä mahdollista on, että hän olisi vanhetessaan alkanut ajatella maailmasta aivan toisin. Hyvä esimerkki tästä on toinen 1960-luvun radikaali, nuorena Kuubaa ja Kiinaa ylistänyt Jarkko Laine, joka 1990-luvun lopussa asettui Kokoomuksen kansanedustajaehdokkaaksi. Selitykseksi hän sanoi: ”Olen kokeillut LSD:tä ja hasista, miksen siis Kokoomusta.”
Rauno Riekki Kirjoittaja on taivalkoskelainen yrittäjä
ja kirjallisuuden harrastaja