Kuu valaisee tykkypuita, eikä muuta valoa tarvita. Kävelemme polkua eteenpäin, ja yhtäkkiä tähtitaivasta hipovat vihreät hännät. Vauhdilla tanssivat revontulet kruunuineen saavat hihkumaan ihastuksesta, ja kameran laukaiseminenkin meinaa unohtua.
I’ve never seen anything like this before, sanoo vastaantulija, ja kun kerron olevani itse täältäpäin, hän huokaa: You are so lucky.
Öisellä Riisitunturilla tykkyjen hiljaisuudessa, Pähkänäkalliolla auringonnousussa, ruskan aikaan Pyhällä tai Närängällä, tähtitaivaan alla Jäkälämutkassa – siellä tajuaa olevansa onnenpekka.
Kunnioituksen taas löytää, kun kojusta kymmentä karhua katseltuaan kävelee hipihiljaa muutaman sadan metrin matkan suonlaidasta metsän läpi autolle. Maakotkan odottaminen liikkumatta taas tekee tuntien kuluessa nöyräksi, ja eri puolilta Suomea tulleiden ihmisten ihastelema Kiutaköngäs kuohuineen ja kallioineen ylpeäksi.
Aina en ole ymmärtänyt, kuinka etuoikeutettu olen hengittäessäni puhdasta ilmaa, juodessani puhdasta vettä ja retkeillessäni puhtaassa luonnossa. Olen ottanut ympäristömme itsestäänselvyytenä.
Vähitellen kotiseutujeni kauneus on kuitenkin auennut minullekin. Välivuotta suunnitellessani minulla oli jo kiire muille maille ja uusiin maisemiin, mutta lopulta olen tyytyväinen, että jäinkin juurilleni vielä hetkeksi ja päädyinkin valokuvauslinjalle Kuusamo-opistoon.
Uudet kokemukset ja elämykset löytyivätkin kotikonnuilta. Eivät ihmisten ja kaupunkien vilinästä, vaan luovuudesta ja villistä luonnosta.
Koillismaan luontoa oppii kunnolla arvostamaan vasta Koillismaan luonnossa. Kiinnostusta se silti herättää kauaskin: Ylen ykkösellä esitetyn ja Yle Areenasta löytyvän Erämaan lumo -dokumentin Kuusamon sekä Oulangan ja Paanajärven kansallispuistojen maisemia esitelleen jakson on nähnyt yhteensä jo yli 700 000 katsojaa.
Koillissanomienkin suosituimpia nettijuttuja ovat usein olleet kuvat ja kuvaukset luontokohteista, ja vuosittain Kuusamoon kulkeutuu tuhansittain juuri meidän luontomme erityispiirteistä kiinnostuneita ihmisiä.
Koillismaan luonnosta saa, ja pitää olla ylpeä. Onneksi olen viimein sen myös itse Kuusamon kasvattina ymmärtänyt.
Vappu Jaakkola