Opin­tiel­le, mutta minne? Näihin paik­koi­hin kuu­sa­mo­lai­set nuoret hakevat

Nilon koulun opinto-ohjaaja Susanna Piri kertoo, että suurin osa kuusamolaisista jatkaa peruskoulun jälkeen opintoja kotimaisemissa.
Nilon koulun opinto-ohjaaja Susanna Piri kertoo, että suurin osa kuusamolaisista jatkaa peruskoulun jälkeen opintoja kotimaisemissa.
Kuva: JANNE KAIKKONEN

Ysiluokkalaiset elävät nyt mielenkiintoisa aikoja. Vähitellen on osattava päättää, mihin suuntaan lähtee opintiellä seuraavaksi.

Nilon koulun opinto-ohjaaja Susanna Piri kertoo, että kuusamolaisille toisen asteen koulutuspaikka löytyy yleensä omalta kotipaikkakunnalta Kuusamosta – joko lukiosta tai KAO Kuusamon puolelta. Toki aina löytyy jonkin verran oppilaita, jotka hakeutuvat Kuusamon ulkopuolelle opiskelemaan. Kuusamosta on viime vuosina haettu esimerkiksi urheilulukioon Ounasvaaralle ja Kannuksen lukioon eläinlääketieteelliselle linjalle.

– Yleensä, jos lähdetään muualle lukio-opintoihin taustalla on nimenomaan pyrkimys urheilulukioon tai johonkin muuhun erikoislukioon, Piri kertoo.

Myös ammatillisten opintojen perässä lähdetään toisaalle. Valtaosa muualle lähtevistä löytää opiskelupaikan lähialueilta, kuten Oulusta, Rovaniemeltä tai Taivalkoskelta.

– Pari on mennyt viime vuosina myös Tampereelle. Jos lähdetään kauemmas, niin silloin on yleensä joku sukulainen sillä paikkakunnalla, mihin ollaan menossa.

Ammatillista opiskelupaikkaa muualta kuin Kuusamossa hakevien määrässä oli piikki vuonna 2015, jolloin opiskelupaikkaa muualta haki 33 ammatillisiin opintoihin pyrkinyttä.

– 57 haki silloin paikkaa KAO Kuusamosta.

Piri painottaa, että Kuusamossa on sikäli hyvä tilanne, että ammatillisenkin koulutuksen puolelta löytyy useita eri vaihtoehtoja joihin hakeutua. Tämän kevään yhteishaussa oppilaat voivat valita Kuusamosta alkavista linjoista hiusalan perustutkinnon, liiketoiminnan perustutkinnon, matkailualan perustutkinnon, sähköalan perustutkinnon tai sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon.

– Kokkialaa ei nyt ole yhteishaussa ja siitä onkin jo tullut kyselyjä. Se on tulossa erillishakuun, Piri kertoo.

Jokunen nuori havittelee itselleen ammattia myös oppisopimuskoulutuksen kautta. Kuusamossa kiinnostusta on Pirin mukaan ollut esimerkiksi kiinteistöalan ammattiin. Piri pitää oppisopimuskoulutusta hyvänä vaihtoehtona sellaisille nuorille, jotka eivät niinkään ole kiinnostuneita koulun penkkiä kuluttamaan vaan oppivat ennemmin töitä tehden. Piri kertoo, että tänä keväänä oppilaita ei ole vielä informoitu oppisopimusmahdollisuudesta, sillä vuoden alusta oppisopimuskoulutukseen liittyen tuli joitakin muutoksia.

– Aion kyllä kertoa tästäkin mahdollisuudesta vielä ysiluokkalaisille.

Piri sanoo, että valtaosa nuorista löytää kyllä opiskelupaikan. Aina on toki joukossa myös sellaisia nuoria, joilla sen opiskelupaikan eteen saa tehdä enemmän töitä.

– Sellaisiakin tapauksia on, että omalta paikkakunnalta ei tahdo löytyä sitä mieleistä linjaa, mutta toisaalta ei taas olla valmiita lähtemään muualle opiskelemaan. Sitten pitää miettiä, että mitä tehdään.

Kuusamossa ei ole enää ollut vuosiin mahdollista jatkaa ysin jälkeen kymppiluokalle. Piri harmittelee myös ammatilliseen koulutukseen valmentavan VALMA-koulutuksen puuttumista Kuusamosta.

– Se olisi tosi hyvä, jos sellainen olisi täälläkin.

Piri kehottaa yhdeksäsluokkalaisia nyt paneutumaan koulunkäyntiin, jotta ovet mieluisaan opiskelupaikkaan avautuvat.

– Nyt on vielä mahdollisuus korottaa numeroita, jos haluaa jollekin tietylle alalle opiskelemaan.

”Jos lähdetään muualle lukio-opintoihin taustalla on nimenomaan pyrkimys urheilulukioon tai johonkin muuhun erikoislukioon.