Ensimmäinen vuosi opiskelua Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa on nyt takana. Tutuiksi ovat tulleet graafisen suunnittelun koulutusohjelman ohella opiskelijaelämän muut kommervenkit akateemisista varteista ja ainejärjestöistä erilaisiin haalarimerkkien ompelutekniikoihin. Fuksivuosi opetti lisäksi sen, miten täynnä yliopisto-opiskelijan elämä on yhtäaikaa pienempiä ja suurempia iloja ja huolia.
Taideopiskelijan elämä on yleisestä ennakkoluulosta poiketen kaikkea muuta kuin hippeilyä ja haahuilua läpi höpöhöpökurssien. Töitä tehdään tosissaan, ja jo fuksisyksynä yliopistolla istuttiin kurssitöiden parissa stressitasot kohisten parhaimmillaan 16 tuntia päivässä.
Kuitenkin juuri näistä deadlineja edeltävistä illoista on huomannut sen, että ala tuntuu oikealta. Kun tykkää siitä, mitä tekee, jaksaa ja haluaa tehdä pelkästään parhaansa. Taukotilan Moccamasterin ja samassa jamassa olevien kurssikavereiden avulla väkertää yritysilmeitä ja esseitä vaikka aamuun saakka.
Vaikka välillä aikaa tuhraantuisi turhankin taiteellisten tehtävänantojen tulkintaan tai yleisen lätinän oppitunteihin, pääsääntöisesti kurssit ovat mielenkiintoisia ja opettajat asiantuntevia ja inspiroivia. Opiskelijoiden yhteishenki on vahva, ja ainakin meillä toisia tsempataan terveestä kilpailusta huolimatta. Aktiivista oheistoimintaa, halpaa ruokaa ja hauskoja tapahtumia on yliopisto lisäksi pullollaan.
Samalla kun itse opiskelu maistuu ja elämä on kiireistä mutta kivaa, joutuu opiskelijatovereiden kanssa todella usein pohtimaan niin oman alan ongelmakohtia, työnsaantia, raha-asioita kuin päättäjien ja muun väestön asenteita opiskelijoita kohtaan.
Tukia leikataan lupauksista huolimatta ja muutetaan lainapainotteisemmiksi, eikä ilman lainaa eletä elleivät vanhemmat maksa. Jos et pärjää, täytyy yrittää opiskelujen ohella töihin, joihin ei ole aikaa ja joita ei ole, tai jos on, et voi niitä tehdä, koska tiukkojen tulorajojen paukkuessa maksat tukiasi takaisin. Millä tahansa alalla tuleva työnsaanti on epävarmaa, mutta ilmaistyötä teetetään yleisesti hyväksyttynä.
Kaiken tämän keskellä opiskelijoiden pitäisi valmistua aina vain nopeammin eikä alaa saisi vaihtaa.
Tähän turhautumiseen kaverini antoi mainion kommentin: ”Opiskelijaelämän ilo on se henkinen kasvu ja kärsivällisyysoppi, kun tukia leikataan ja syytetään rahan ryyppäämisestä. Ongelma on se, ettei koskaan ei voi olla tarpeeksi tuiterissa unohtaakseen yllämainitut.”