Hollanti saa ensi viikolla uuden hallituksen. Sitä on junnattu yli seitsemän kuukautta, sillä vaalit olivat 15. maaliskuuta. On tavallista, että moinen puuha kestää Hollannissa kuukausia, mutta tämä on uusi ennätys. Suomen ennätys taitaa olla 40 päivää, jotka tarvittiin vaalien jälkeen Sipilän kabinettia synnytettäessä. Sellaisessa vauhdissa hollantilaisilla menisi pää pyörälle. Suomalaisilla on hitaan jaarittelijan maine, mutta meillä näyttää tulosta tulevan nopeammin kuin vilkkaammilla ihmisillä, jotka kaikki puhuvat yhtä aikaa.
Oppositiossa ollut Suomen keskustaa vastaava CDA eli kristillisdemokraattinen puolue palaa hallitukseen kolmen muun puolueen kanssa. Uuden hallituksen tiukempi maahanmuuttajalinja on jo herättänyt arvostelua. Kuten monessa muussa maassa Hollannissakin perinteiset puolueet ovat oikeistopopulistien pelossa kiristäneet suhtautumistaan pakolaisten vastaanottoon, vaikka hollantilaisilla on siinä vuosisataiset perinteet.
Monet tunnetut kristillisdemokraatit ovat huolestuneet puoluejohtonsa uusista äänenpainoista. Yksi heistä on rabbi Lody van de Kamp, joka on ollut aktiivinen Amsterdamin kunnallispolitiikassa. Hänen mittansa tuli täyteen, kun CDA:n johtaja Buma piti esitelmän, jossa hän puhui hartaasti Hollannista juutalais-kristillisenä yhteiskuntana. Rabbi kirjoitti:
“Minulle juutalais-kristillistä yhteiskuntaa ei ole olemassa. Aina 1900-luvun lopulle asti meille juutalaisille ei tässä maassa ollut mikään sallittua. Neljä vuosikymmentä myöhemmin alkoi sitten toinen maailmansota ja sen jälkeisen historian me tunnemme: vain hyvin pieni osa juutalaisväestöstä palasi takaisin. Sodan jälkeen meidät otettiin viileästi vastaan ja kävi ilmi, että rahamme oli ryöstetty. Nyt sitten puhutaan ‘meidän juutalais-kristillisestä yhteiskunnastamme’. Taustalla piilee ajatus, että muslimit eivät tänne kuulu. Tuollainen puhe saa tuntemaan oloni epämukavaksi. Kieltäydyn olemasta mukana niin sanotussa juutalais-kristillisessä yhteiskunnassa, jota käytetään toisten poissulkemiseksi.”
Yli 20 vuotta puolueessa toiminut rabbi arvosteli myös sitä, että CDA:n johtaja nosti esitelmässään korostettuun asemaan “tavallisen hollantilaisen”. Tällainen puhe on omiaan jyrkentämään eri väestöryhmien välisiä raja-aitoja. Maahanmuuttajia vaaditaan integroitumaan, mutta vaatimus jää yksipuoliseksi, jos yhteiskunta ei tee omaa osaansa. Siitä ei Lody van de Kamp löytänyt puoluejohtajan puheesta yhtään sanaa ja hän kirjoitti: “Kävin eräässä koulussa tutustumassa projektiin, joka koettaa parantaa näköalattomien nuorten mahdollisuuksia. Tietäisittepä, miten heikko itsetunto heillä on! He sanovat: 'Ei minun kannata hakea töitä, en minä mitään osaa ja mitäpä se auttaisi, kun eivät ne kuitenkaan ota marokkolaista tai turkkilaista.'” Koeta sitten tulla tavalliseksi hollantilaiseksi, kun nimi leimaa joksikin muuksi, vaikka puhelimessa puhuisi yhtä hyvää hollantia kuin uutistenlukija.
Tuo viimeinen ongelma vie näköalaa niiltäkin, jotka ovat uutteruuttaan hankkineet hyvän koulutuksen. Korkeasti koulutettuja marokkolaisperheiden lapsia muuttaakin nyt vanhempiensa kotimaahan, jonka nopeasti kasvava talous tarvitsee pätevää työvoimaa. Monella ei tärkeimpänä syynä silti ole työpaikka vaan se, että he kokevat olonsa epämukavaksi maassa, joka kuitenkin on investoinut heidänkin kouluttamiseensa.