
Tampere, Oulu ja Savonlinna kilpailivat Euroopan kulttuuripääkaupungin tittelistä vuodelle 2026. Oulun hakemus voitti.
Oulusta tulee järjestyksessä 51. Euroopan kulttuuripääkaupunki. Eurooppalainen yhdeksän hengen asiantuntijaraati julkisti valintansa keskiviikkona Helsingin Musiikkitalossa.
Kulttuuripääkaupunki-tittelin ja taloudellisen panoksen lisäksi Euroopan unioni myöntää voittajalle Melina Mercouri -palkinnon, joka on suuruudeltaan 1,5 miljoonaa euroa.
Oulun kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan helmikuussa 2017, että Oulu hakee Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuonna 2026. Neljä vuotta jatkunut työ tittelin eteen päättyi Oulun ja kumppanikuntien kannalta parhaalla mahdollisella tavalla.
– Oulu2026 on kuin rakas lapsi, Piia Rantala-Korhonen totesi huhtikuussa, kun hakukirjaa lähdettiin viemään kirjastoauto Onnelilla Helsinkiin.

Oulun hakemukseen sitoutui kumppaniksi valtuustojen päätöksellä kaikkiaan 32 Pohjois-Suomen kuntaa ja kaupunkia Venäjän rajalta Ruotsin rajalle.
Kilpailu oli kaksivaiheinen. EU:n nimeämä kansainvälinen asiantuntijaraati valitsi 24.6.2020 Oulun, Tampereen ja Savonlinnan jatkamaan kisassa valintavaiheeseen asti. Finalistit hioivat hakemuksiaan lähes vuoden ajan raadin antaman palautteen pohjalta.
EU:n päätöksellä vuoden 2026 kulttuuripääkaupungit valitaan Suomesta ja Slovakiasta.
Oulu ja Tampere hakivat myös vuoden 2011 kulttuuripääkaupungiksi
Kulttuuripääkaupunki on valittu kaksi kertaa aiemmin Suomesta. Vuonna 2000 se oli Helsinki ja vuonna 2011 Turku. Oulu kilpaili tittelistä 2011 Turun kanssa yhdessä viiden muun kaupungin kanssa. Muut suomalaiset hakijakaupungit tuolloin olivat Jyväskylä, Lahti, Mänttä, Rovaniemi ja Tampere.

Suurin budjetti on nyt Tampereella, joka satsaa vuosille 53 miljoonaa euroa. Oulun budjetti on 50 miljoonaa, josta sekä kaupungin että valtion osuus on 20 miljoonaa. Lisäksi alueen kunnilta laskettiin mukaan 4,8, miljoonaa ja EU:lta 4,2 miljoonaa. Savonlinnan budjetti oli kolmikon pienin, 28 miljoonaa euroa. Budjetit on laskettu vuosille 2021–2027.
Kulttuuripääkaupunkivuoteen sisältyvät eurooppalaiseen yhteistyöhön perustuvat kulttuuritapahtumat ja -hankkeet voivat hakea tukea EU:n Luova Eurooppa -ohjelmasta.
Kulttuuripääkaupunkivuosi on säteilyvaikutuksineen vahva satsaus tulevaisuuteen. Esimerkiksi vuonna 2011 Euroopan kulttuuripääkaupunkina toimineen Turun hakubudjetti oli noin 55 miljoonaa euroa. Kilpailun voitto toi Turun seudulle lisää liiketoimintaa noin 250 miljoonalla eurolla ja synnytti 2 000 uutta työpaikkaa.
Ensimmäinen Euroopan kulttuuripääkaupunki oli Ateena vuonna 1985. Vuonna 2000 valittiin yhteensä kymmenen kulttuuripääkaupunkia. Helsinki oli yksi niistä.