Vapaapalokuntaa (VPK) on kohtaamassa sama tilanne kuin niin monta muutakin koillismaalaista toimijaa metsästysseuroista kyläyhdistyksiin. Muualle suuntautunut muuttoliike on vienyt aktiiveja ja toiminnassa mukana olevien keski-ikä nousee.
Vaikka muuttotappio kääntyisi pysyvästi myönteiseksi, takana on isompi ilmiö, joka ei liity väkilukuun.
Menneinä vuosikymmeninä talkoohenki oli voimissaan. Porukalla rakennettiin taloja niin työväenyhdistyksille kuin nuorisoseuroillekin sekä koteja perheille. Lukuisat tapahtumat järjestyivät talkoillen. Omaa osaamista jaettiin viikottaisia harrastuksia vetäen.
Nykyisin yhä useampi haluaa kuitata oman osuutensa rahalla. Moni osallistuu yrittäjien järjestämiin maksullisiin koulutuksiin tai harrasteryhmiin sekä maksaa seuratoiminnan talkootunnit euroilla – jos vain siihen on mahdollisuus ja verottaja suo.
Maailma on muuttunut. Tulotaso ja hyvinvointi ovat parantuneet. Puhe kiireestä täyttää ilmatilan, vaikka näin paljon arkea auttavia koneita, laitteita ja liikennevälineitä ei ole vielä koskaan ollut ihmisten käytössä.
Myös sosiaalisissa suhteissa on tapahtunut suuri muutos. Ennen talkoot olivat paitsi yhteisen hyvän eteen tekemistä, myös helppo mahdollisuus tavata ihmisiä. Nyt kotisohvalla on koko ajan tarjolla kaikki maailman viihde ja laajemmat sosiaaliset verkostot kuin aiemmin olisi voinut kuvitellakaan.
Yhteyden kotikyläläisiin ja sukulaisiin saa älypuhelimen tai tietokoneen avulla yhdellä hipaisulla. Muiden elämää ja arkipäivän sattumuksia voi seurata sosiaalisen median kautta olematta itse laisinkaan aktiivinen.
Hyväntekokin onnistuu nettipankkien lahjoitusten kautta näppärästi, vain lompakkoa vaivaten.
Tämän huomioiden ei ole mikään ihme, ettei vapaaehtoistoiminta ole enää samalla lailla houkuttelevaa. Huomioitava kuitenkin on, ettei ihmisten tarve olla yhteydessä toisiinsa ja tehdä hyvää ole kadonnut minnekään.
Vaikka kotisohvalla somettaessa yhteydenpito tulisi näennäisesti hoidettua, ei vaikutus ole sama kuin jos oikeasti menee paikan päälle ja kohtaa muita. Sen tietää jokainen, joka vielä talkoilee.
Koillismaalla heitäkin onneksi yhä on. Taivalkoskella ei vietettäisi nyt Päätaloviikkoa ilman suurta, aktiivista talkoolaisten joukkoa. Marraskuista Ruka Nordicia olisi turha odottaa tulevaksi, jos niin moni ei olisi valmis käyttämään vapaa-aikaansa siihen palkatta. Eikä Minne mennä -palsta olisi likikään niin pitkä kuin se tässä lehdessä on, jos talkooperinne ei enää eläisi.
Huppailun lisäksi moni toiminto yhteiskunnassamme perustuu siihen, että ihmiset tarvittaessa auttavat muita. VPK, SPR:n ensiapupäivystys ja Vapaaehtoinen pelastuspalvelu ovat esimerkkejä toiminnoista, joita ei olisi ilman vapaaehtoisia. Niitä yhdistää myös se, että hyvää saavat sekä yhteiskunta että aktiivit.