Itsenäisyyden juhlinta on Suomessa keskittynyt hyvin vahvasti sotien vaatimien uhrien muistamiseen. 80 vuotta sitten käynnissä ollut talvisota, jatkosota ja Lapin sota koskettivat jokaista elossa olevaa suomalaista.
Sodat veivät perheistä isät, pojat ja pahimmassa tapauksessa molemmat. Kotirintamalla äidit tekivät myös miesten työt ja lapset kasvoivat pakon edessä aikuisiksi liian varhain.
Koillismaalla erityisen vahvoina elävät muistot evakkoajoista. Koti piti jättää kiireellä taakse. Karjaa kuljetettiin sodan jaloista satoja kilometrejä. Kuukausien päästä palattiin poltetuille asuinsijoille, jos palattiin. Satojen kodit jäivät uuden rajan taakse ja elämä piti aloittaa alusta muualla.
Vaikka sodat loppuivat, ne jatkuivat jälleenrakennuksessa, sotakorvauksien maksussa ja painajaisissa.
Mitä urhauksista saatiin kiitokseksi? Itsenäinen isänmaa ja sen myötä saavutettu vapaus. Ensimmäisinä vuosikymmeninä sotien jälkeen oli selvää, että itsenäisyyttä on juhlittava urhauksia muistaen.
Nyt kuitenkin ne pojat, jotka viettivät nuoruutensa rintamalla ja ne tytöt, jotka kuljettivat karjaa pois sodan jaloista, ovat jo harmaahapsia. Niitä isiä, jotka palasivat yö yön jälkeen painajaisissaan taistelukentille, on jäljellä enää pieni joukko.
Kuusamossa oli Kelan tilastojen mukaan syyskuussa 127 ja Taivalkoskella 28 rintamalisän saajaa. Kuusamossa heistä on miehiä 19 ja naisia 108 ja Taivalkoskella miehiä on 6 ja naisia 22. Posiolla sotaveteraaneja on jäljellä enää kaksi miestä.
Jokainen heistä ansaitsee kiitoksen ja kaiken mahdollisen avun, jota yhteiskunnalla on annettavanaan. Heidän ansiostaan meillä on nykyisenkaltainen hyvinvointiyhteiskunta.
Seuraavana itsenäisyyspäivänä elossa on todennäköisesti paljon vähemmän, sillä Pohjois-Pohjanmaalla nukkuu joka vuosi pois useampi kuin yksi viidestä veteraanista. Veteraanin iltahuuto on vuosi vuodelta ajankohtaisempi.
Sen myötä yhä harvemmalla lapsella tai nuorella on enää elossa sukulaista, joka on itse kokenut sodan. Enää kukaan ei voi kertoa kuinka juoksi pommisuojaan hälytyksen tullessa tai kuinka paleli, kun matkusti kovassa pakkasessa kuorma-auton lavalla tuntikausia rintamalle – ja lähti seuraavana päivänä haavoittuneena paluumatkalle.
Kun kosketusta ei enää ole, sota muuttuu asiaksi josta luetaan oppikirjoista tai joka tapahtuu elokuvissa.
Samalla itsenäisyyden juhlinta vain sotakokemuksia muistamalla ei välttämättä enää tunnu merkitykselliseltä. Silti ei soisi muiston himmenevän.
Kuusamossa on tehty rohkea ja samalla täysin oikea valinta, kun itsenäisyyspäivän kansalaisjuhla siirretään Kuusamotalolta Kelan rantaan. Rento yhdessäolo keittoruokailun ja mahdollisimman monelle sopivan ohjelman parissa houkuttelee toivottavasti paikalle runsain mitoin kuusamolaisia: lapsia, nuoria, työikäisiä ja ikäihmisiä.
Itsenäisyys on kaikkien suomalaisten yhteistä omaisuutta. Nyt on aika liittää juhlintaan myös ilo.