Kysyin viime viikon pääkirjoituksen jälkeen Facebookissa, sujuuko porotalouden ja muun yhteiskunnan yhteiselo jo nyt. Vastassa oli äänien ja kommenttien tulva. Kaikkiaan yli 500 ihmistä kävi kertomassa kantansa.
Tulos oli selkeämpi kuin Britannian ammoisessa brexit-äänestyksessä: ei suju. Tätä mieltä oli 58 prosenttia vastaajista. 42 prosentin mielestä elo on jo nyt sujuvaa.
Aihetta kommentoitiin yli 50 kertaa. Ihmiset kertoivat kokemuksiaan. Porot olivat syöneet mansikkamaita ja
Osa kommentoijista taas koki omaisuudensuojansa loukatuksi. Lainsäädännöllä turvattu porojen vapaa laidunnusoikeus ja perustuslain suoma omaisuudensuoja koettiin vastakkaisina. Ratkaisuna nähtiin poronhoitolain muutos ja porojen ympärivuotinen tarhaus..
Useissa palautteissa toistui kokemus uhrin asemasta. Lisäksi poronhoitoalueen erityispiirteistä mainitseminen koettiin pyrkimyksenä painostaa ihmisiä lähtemään kodeistaan.
Minuun yhteyttä ottaneet maanviljelijät kertoivat loukkaantuneensa kirjoituksesta. He kokevat asiaan vaikuttamisen turhana. Aiemmat yritykset ovat lannistaneet heitä: heidän mielestään mikään ei ole muuttunut. Poromiehiä ei varsinaisesti syytetty: palautteen antajat kertoivat poromiesten kyllä hakevan karjansa pois, kun heille asiasta soittaa. Porot vain palaavat pian. Lisäksi aitausmäärärahat koettiin todella riittämättömiksi.
Erityisen pahoillaan oltiin pääkirjoituksessa olleesta virheestä, jossa verrattiin karja- ja porotilojen määrää. Karjatilojen virheellinen luku, 30:n sijaan niitä on noin 60, on oikaistu perjantain 20.9. lehdessä.
Elinkeinona karjatalous on jatkojalostuksineen Kuusamolle euroissa paljon merkittävämpi kuin porotalous.
On huomattava, että porokonfliktin pahenemisen taustalla on myös maatalouden muutos. Siinä missä aiemmin kylällä saattoi olla kymmenen viljelijää ja jokaisella omat peltonsa, ovat eläimet ja tilukset keskittyneet nyt yhdelle viljelijälle. Aiemmin porot kulkivat ruuan perässä tilalta toiselle, jolloin viljelijä ei kokenut haittaa koko kesää. Nyt koko alueen omistaa usein vain yksi maatalousyrittäjä.
Kuusamossa porokiistaa on verrattu Israelin ja Palestiinan väliseen taistoon. Sen ratkaisijalle on povattu Nobelin rauhanpalkintoa. Vaikka nämä heitot ovat vitsejä, on niiden takana aito arkikokemus konfliktin suuruudesta.
Nykyiset maanviljelijät kertovat eläneensä konfliktin keskellä jo vuosikymmeniä. Heille kiiista on ehkä periytynyt vuosisatojen takaa, ajalta jolloin maanviljelys ja porotalous kohtasivat Kuusamon korkeuksilla. Sittemmin maailma ja molemmat elinkeinot ovat muuttuneet useaan otteeseen.
On selvää, että näin pitkäaikaiseen riitaan ei ole helppoja ratkaisuja. Konfliktikulttuurin muuttuminen on hidasta.
Silti en voi olla kysymättä: onko mitään järkeä jatkaa puuduttavaa taistelua aina vain? Eikö kannattaisi vielä yrittää löytää sopua?