Helmikuussa hallituksen esittelyyn tuleva postilain uudistusluonnos on kerännyt kritiikkiä. Liikenne- ja viestintäministeriön esityksen mukaan postinjakelu harvenisi koko Suomessa siten, että viikottaisia jakelupäiviä olisi viiden sijaan kolme. Tämä on ymmärrettävä muutos postin määrän vähennyttyä – ja jo arkipäivää ainakin Tolpanniemessä, jossa postiauto käy laatikolla vain kolmesti viikossa.
Sen sijaan luonnoksen ajatus, jonka mukaan jakelupäivien ei tarvisisi joka viikko olla samoja, ei ole hyväksyttävissä.
Jokainen koskaan työvuorolistoja tehnyt tai niitä lukenut ymmärtää, että tällainen vuorottelu olisi suunnittelijan unelma. Sanotaan nyt vaikka, että ensimmäisellä viikolla jakaja veisi postin Jokijärvelle maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina ja Jurmuun tiistaina ja torstaina.