
Loppuvuosi on kunnissa valmisteltu talousarviota niin virkamiestyönä kuin poliitikkojen kesken seminaareissa, kokouksissa ja matkoilla.
Koillismaalla edessä on päätöksentekokierroksen viimeinen näytös: budjettivaltuusto. Kuusamossa se on tiistaina, Taivalkoskella keskiviikkona ja Posiolla perjantaina.
Usein pitkiksi venyvissä kokouksissa kaikki ryhmät pääsevät pitämään omat puheenvuoronsa, mutta onneksi välissä nautitaan jouluruoka. Usein pienistä, ihmisen kokoisista asioista käydään kiivasta keskustelua ja äänestyksiä, mutta monien miljoonien hankkeet saattavat mennä läpi nuijan kopautuksella.
Koillismaalla tulevaa suunnitellaan kovin erilaisissa tilanteissa.
Kuusamolla on edessä jättimäiset, 20 miljoonan euron investoinnit. Nilonkankaan koulun rakentaminen 14,5 miljoonalla on kaupungin suurin yksittäinen investointi koskaan. Pitkään odotettu Järvenpääntien alikulku on viimein toteutumassa ja myös Ruostesuon alikulkuun varataan rahaa.
Etukäteen kiistaa aiheuttanut olympiavalmennuskeskus Ruka Stadium on myös mukana talousarviossa. Merkittävää on, että Ruka Nordicin aikaan Kuusamossa vieraillut Suomen olympiakomitea on näyttänyt omasta puolestaan suunnitelmille vihreää valoa.
Taivalkoskella investointeja on 5,5 miljoonan euron edestä. Suurin yksittäinen investointi on paloaseman rakentaminen, johon varataan 2,8 miljoonaa euroa ja arvioidaan saatavan avustusta 190 000 euroa. Rakentaminen oli määrä aloittaa jo tänä vuonna, mutta valtuusto siirsi sitä eteenpäin. Nyt investointi on merkitty talousarvioon valtuustoa sitovaksi ja kirjassa käydään laajasti läpi, missä asioissa talousarvio sitoo valtuuston toimintaa.
Posiolla puolestaan on mahdollisuus vain pieniin investointeihin, yhteensä 820 000 eurolla. Suurin yksittäinen summa löytyy uuden kuntosalin rakentamisesta, vajaan puolen miljoonan euron investoinnista 223 000 euroa on varattu ensi vuoteen. Suu on pantava säkkiä myöten.
Posion talous on ollut plussalla vuonna 2016 tapahtuneen sosiaali- ja terveyspalvelujen ulkoistuksen myötä. Vuosikate on reilut miljoona euroa ja tilikauden tulos poistojen jälkeen 13 000 euroa.
Taivalkoskella talousarvio on miinuksella 360 000 euroa ja vuosikate on kaksi miljoonaa euroa. Kuusamon luvut ovat 5,2 miljoonan euron vuosikate ja tulos on pyöreä nolla, eli tulot kattavat menot täysin.
Yhteistä kaikille on väkimäärän lasku. Taivalkoskella asuu Tilastokeskuksen ennusteen mukaan vuonna 2040 vain 3121 kuntalaista, kun asukasluku nyt on piirun alle 4 000. Vielä vuonna 2012 taivalkoskelaisia oli yli 300 enemmän.
Posiolla asukkaita on 3 273 ja vuonna määrä olisi pudonnut kolmanneksella 2 146 henkilöön. Kuusamossakin ennuste näyttää madonlukuja.
Ennuste on kuitenkin vain ennuste. Kuntien pitää nopeasti löytää omat tapansa houkutella sitä enemmän uusia muuttajia.